Neukkariin pötköttämään: "Tämä teksti on kirjoitettu hyvinkin vahvan aivojumin kourissa"

Luovuus tarvitsee toimiakseen sopivasti virikkeitä, palautumista ja ihan silkkaa tylsistymistä. Kuva: Aaron Burden

Luova työ on kummallista; aivot voivat kesken työpäivän tohinoiden ilmoittaa siestan tarpeesta tai vastaavasti vapaallakin hurrata ja kehittää uusia ideoita töissä toteutettavaksi. Ne eivät tottele kellokorttia, vaan toimivat täysin omia aikojaan.

Luovuutta ei voi pakottaa, vaan se tarvitsee toimiakseen sopivasti virikkeitä, palautumista ja ihan silkkaa tylsistymistä.

Tubettaja Miklu puolestapuhui Raumalla käydessään nimenomaan tylsistymisen tärkeydestä uusia ideoita kehitellessään.

Hänen oma aivokapasiteettinsa lähtee rustaamaan ideoita monesti tiskikonetta tyhjentäessä: "Työ on tylsää, eivätkä aivot halua tylsistyä, joten ne alkavat kehittää uudenlaisia ajatuksia ja ideoita."

Tunnistan tämän saman itsessäni.

Minulle parhaiten toimivat lenkkeily, crosstrainerilla suhakointi tai uiminen. Kun pieni liike saa kropassa veren kiertämään ja käynnissä on tylsähkö loppuverryttely (eli aikaa ajatella), alkavat aivot tehdä aivan uudenlaisia koukeroita.

Altaassa olen esimerkiksi keksinyt KAMU eats -ruokaviikot Raumalle ja crosstrainerilla taas olen saanut mieleeni humoristisia kampanjaideoita Rauman Nuorkauppakamarin hallitusvaalikisailuun.

Ystäväni kysyi LinkedInissä: "Miten voi olla luova, jos ei ota aikaa sille?"

Sähköpostit, some ja ylipäätään hyvin pirstaleinen arki vievät helposti päivistä kaiken tyhjän tilan, joten sitä pitää tietoisesti raivata kalenteriin. Muuten joku muu täyttää kaiken tilan puolestasi, eikä aikaa uusille ajatuksille juuri jää.

Vaikka kiireelle on viime vuosina maalailtu trendikkään olotilan mainetta, nyt alkaa olla vastareaktion aika.

Omaa kroppaa pitää oppia kuuntelemaan. Jos lenkillä kuulokkeista tuleva podcastikin tuntuu olevan ajatuksille liikaa, valitse silloin hiljaisuus ja luonnon omat äänet.

Loppuun vielä paljastus, että tämä kyseinen teksti on kirjoitettu hyvinkin vahvan aivojumin kourissa. Kolumni on yksi kirjoittamisen lempilajeistani, ja oikeassa mielentilassa teksti syntyy kivuttomasti ja nopeasti.

Tätä kirjoittaessani kävin ainakin kahdesti kahviautomaatilla hakemassa vesilasillisen, vaihdoin pariin otteeseen työtuolia, puhisin ja hieroin ohimoita ja kävin jopa kuikuilemassa, onko toimituksen neukkarikoppi vapaana.

Mikäli työkaverit eivät olisi juuri olleet pullakahveilla, olisin mennyt sohvalle rehellisesti viideksi minuutiksi pötkölleen ja antanut aivoille pienen hetken aikaa vireytyä.