Nyt ei tarvitse stressata kiloista – vapaaottelija Toni Lampinen vaihtaa painoluokkaa seuraavassa ottelussa

Tällä hetkellä treenikertoja tulee viikkoa kohden 12–15, joista puolenkymmentä on lajiharjoittelua, loput fysiikkaa. Mies onkin omien sanojensa mukaan uransa parhaassa kunnossa.

| Päivitetty

Vuosi 2018 oli vapaaottelija Toni Lampiselle suotuisa: neljä voittoa neljästä perättäisestä Cage-tapahtumasta.

Ammattilaissarjoissa neljän ottelun vuositahti on kova. Tänä vuonna Lampinen aikookin nousta kehään vain 2–3 kertaa.

Vapaaottelun peruskurssin vetäminen Raumalla sekä talonostosuunnitelmat vievät oman aikansa miehen kalenterista.

– Painon pudottaminen ottelukuntoon vaatii myös oman veronsa. Aion tänä vuonna ottaa hieman rennommin ja keskittyä enemmän treenaamiseen ja tekniikoiden kehittämiseen, Lampinen sanoo.

MMA Raumaa edustavan Lampisen 6–2-ammattilaissaldo saanee tänä keväänä voittosarakkeeseen jatkoa, ainakin jos miehen omiin puheisiin on uskominen.

Lampinen saa 27. huhtikuuta vastaansa kreikkalaisottelijan, jonka nimeä raumalainen ei sopimusteknisistä syistä voi vielä paljastaa.

– Mutta sanotaanko nyt näin, että tämä kyseinen herra on aiemminkin nähty Cagessa, Lampinen virnistää.

Ei tarvita suuria salapoliisin taitoja, jotta voidaan päätellä, että Lampinen viitannee Klaudio Vecaniin. Mieheltä ei silti vahvistusta asiaan vielä saa.

Lampinen on otellut yhtä kamppailua lukuunottamatta kaikki ammattilaisottelunsa 70-kiloisissa. Tällä kertaa painoluokaksi vaihtuu 75 kiloa.

– 75-kiloisten sarja oli kompromissi, johon päädyttiin vastustajan kanssa. Hän ei saa lääkärinsä määräyksellä pudottaa painoa 70 kiloon, kuulemma.

Paino sanalla ”kuulemma”.

– Katselin kyseisen herran viimeisintä ottelua 77-kiloisissa ja panin merkille hänen jenkkakahvansa. Jos 77-kiloisella kaverilla on jenkkakahvat ja ”lääkärin kielto” seitsemän kilon pudotukseen, kertoo se mielestäni laiskuudesta, Lampinen lataa.

Ensimmäisen oman ammattilaisottelunsa Lampinen kävi 65-kiloisissa. Siihen painoluokkaan ei miehen mukaan ole enää paluuta, sillä yli kymmenen kilon alasveto, kuten kamppailu-urheilussa kisapainoon pudottamista kutsutaan, on kropalle liian rankkaa.

– Sitä paitsi ruoka maistuu minulle vähän liiankin hyvin välillä. Kaikesta ei voi luopua, munkkia haukkaava urheilija veistelee pilke silmäkulmassa.

Tuleva vastustaja joutuu joka tapauksessa pudottamaan painoaan huhtikuun kamppailua varten, kun taas Lampiselle valmistautuminen otteluun on huomattavasti helpompaa.

– Aamupainoni on 76 kiloa, joten käytännössä aamulenkin jälkeen olen ottelupainossa.

– Nyt, kun ei tarvitse keskittyä painon pudottamiseen, saan valmistautua enemmän itse otteluun, Lampinen toteaa.

Tällä hetkellä treenikertoja tulee viikkoa kohden 12–15, joista puolenkymmentä on lajiharjoittelua, loput fysiikkaa. Mies onkin omien sanojensa mukaan uransa parhaassa kunnossa.

Samaa ei voi sanoa kreikkalaisottelijasta.

– Tämä kaveri on melko huolimaton kehässä. Tykkää lyödä kovaa eikä paljoa peräänny, mutta matossa hän ei ole mitenkään kummoinen vastustaja, Lampinen sanoo.

Samaan hengenvetoon mies paljastaa, että mikäli vastustaja olisi ollut fyysisempi ja taitavampi painija, olisi painoluokan vaihtoa saanut miettiä kahteen otteeseen.

– Olen melko luottavaisin mielin tällä hetkellä. Takana on hyvä vuosi ja paljon treeniä, eikä nyt tarvitse stressata painosta. Kunnon kannalta on aina parempi, mitä vähemmän painoa tarvitsee pudottaa matsia varten.

– Tällä hetkellä UFC:ssä on nähtävissä trendi, jossa yhä useampi ottelee luonnollisissa painoluokissa. Väitän, että siihen suuntaan ollaan menossa myös Suomessa ja koko Euroopassa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut