Nyt pelataan isoilla rahoilla Rauman firmoista

Jussi Lehto on tyytyväinen, sillä Raumaneuvos-peli on ”viimeisen päälle upea”. Kuva: Elina Helkelä

Rauman Nuorkauppakamarissa oli jo pitkään pantu merkille Rauman elinkeinoelämässä vallitseva hyvä ja dynaaminen meininki.

Muun muassa Ura-Startti-messuja toteuttavassa yhdistyksessä pohdittiin, miten Rauman vetovoimaisuutta ja yritysmaailman hyvää draivia voitaisiin viestiä ulospäin.

– Ajatus Rauman yrityksiä esittelevästä lautapelistä syntyi mielessäni viime syksynä, kun pelasin kotona lasten kanssa jotain lautapeliä. Muistelin, ettei Raumasta ole tehty mitään aivan vastaavaa. Lautapelistä olisi myönteisen pr:n lisäksi konkreettista hyötyäkin mukaan tuleville yrityksille, sillä ne voisivat käyttää peliä liikelahjana, hankkeen projektipäällikkönä toiminut Jussi Lehto kertoo.

Lehdon monien vuosien kokemus mainos- ja liikelahjapuolella auttoi lautapeliprojektin käynnistämisessä.

– Tiesin Porissa toimivan pelivalmistaja Tactic Gamesin, jonka arkistoista löytyikin sopiva kaupunkipeli. Ostimme pelin oikeudet ja sovelsimme siitä uuden, paremmin tähän aikaan ja tarkoitukseen sopivan version.

Raumaneuvos-peliin haluttiin mukaan yrityksiä eri toimialueilta, minkä vuoksi osallistuminen tehtiin niille varsin edulliseksi.

Nuorkauppakamarin työryhmä otti yhteyttä raumalaisfirmoihin, jotka osoittivatkin suurta kiinnostusta peliä kohtaan. Myös Rauman kaupunki tuli siihen mukaan.

– Osa empi mukaan lähtemistään, minkä vuoksi muutamat jäivät ulkopuolelle. Ehkäpä myöhemmin teemme uuden version pelistä, johon tulee sitten uusia firmoja, Lehto pohtii.

Idealtaan hieman Monopoli-peliä muistuttava Raumaneuvos etenee lähtöruudusta, joka on luonnollisesti pankki. Pelin edetessä ostetaan arvoltaan erilaisia firmoja, tavoitteena tietenkin kerätä mahdollisimman paljon ”massia”. Välillä joudutaan Rauma-ruutuihin, joissa pitää nostaa ”sattumakortti”.

Raumaneuvoksesta otettiin 1 200 kappaleen painos, josta puolet meni mukana oleviin firmoihin. Puolet on nyt myynnissä Prismassa.

– Näitä kannattaa ostaa kaksi kappaletta kerralla. Toisen voi jättää pakkausmuovissaan keräilykappaleeksi, ikään kuin ajankuvaksi tämän hetken Raumasta, Lehto vinkkaa.