
Joulusesonki tunnetusti aikaistuu vuosi vuodelta. Tänä syksynä ennätyksen teki Tokmanni, joka toi joulukalenterit ja joulukoristeita kauppoihin jo viime viikolla. Aikainen ajankohta on herättänyt asiakkaissa hämmennystä.
– Miksi kaupat laittavat joulua esille syyskuun puolessa välissä? Voisiko malttaa kuukauden, päiviteltiin Länsi-Suomen tekstaripalstalla.
Tokmannissa tiistaina poikennut Satu Ellmén oli pannut merkille joulutavarat jo aiemmin.
– Huomasin, mutta en jäänyt katselemaan. Onhan ajankohta vähän aikainen, mutta jouluintoilijat tykkäävät. Pidän joulusta, mutta en ihan vielä ala koristeita etsiä. Oma valmistautuminen alkaa vasta marraskuussa, Ellmén toteaa.
Joulukalenterinkaan hankinta ei ole ihan vielä. Ellménin perheessäkin ostetaan kalenteri, joka vuosi on yksi suklainen, usein myös erikoiskalentereita. Puoliso saa omansa, kuten myös perheen koira. Kosmetiikkakalenteriin Ellmén kertoo satsaavansa joka toinen vuosi.
Maan suurin halpakauppaketju uskoo kuitenkin tiedotteessaan tietävänsä, miksi asiakkaat ostavat joulukalentereita aikaisin syksyllä. Moni asiakas sen mukaan kokee joulukalenterin hankinnan liittyvän myönteisellä tavalla joulun odotukseen.
– Seuraavan kalenterin valintaa saatetaan suunnitella pitkään etukäteen. Kun mieleinen löytyy, se halutaan ostaa mahdollisimman pian. Sekin kertoo ehkä siitä, miten tärkeä osa joulunodotusta kalenterit ovat, osan Tokmanni-myymälöiden ja -verkkokaupan joulukalentereita hankkiva teknokemian ostaja Tiina Lipponen kertoo yrityksen tiedotteessa.
Ymmärrystä joulukalenterien myyntiä ihmetteleville löytyy, Tokmannin tiedotteessa kerrotaan.
– Osa asiakkaista ei halua ajatellakaan joulua vielä pitkään aikaan. Samaan aikaan merkittävä osa meistä suomalaisista kääntää katseitaan kohti loppuvuoden juhlapyhiä ja joulunodotusta. Totuus on, että esimerkiksi joulukalenterit alkavat käydä kaupaksi jo aikaisesta syyskuusta lähtien.
Moni asiakas haluaa ostaa joulukalenterin jo hyvissä ajoin syksyllä myös siksi, että saa varmasti haluamansa.
– Suosituimpien joulukalenterien kohdalla ripeästi toimiminen voi olla fiksua. Esimerkiksi erilaiset kosmetiikkakalenterit voivat nousta vauhdilla hiteiksi, jos ne ovat näkyvästi esillä joissakin maailmanlaajuisiksi viraali-ilmiöiksi nousevissa somesisällöissä, Lipponen kertoo.
Osaa joulukalentereista myös valmistetaan rajoitetusti, joten edes kauppaketjut eivät välttämättä saa kaikkia haluamiaan kalentereita.
Myyntisesonki joulukalentereille on verrattain lyhyt, syyskuusta marraskuuhun. Kauppoihin kalenterit tuodaan mielellään jo hyvissä ajoin, jotta ne saadaan hyvin esille ennen vilkkaimman joulusesongin käynnistymistä. Sama pätee esimerkiksi koristevaloihin ja joulumakeisiin.
Joulukalentereiden valikoima on viime vuosina kasvanut, ja markkinoille on tullut etenkin erilaisia kosmetiikka- ja naposteltavia elintarvikkeita sisältäviä kalentereita. Neulojillekin on omansa, kuten oluenjuojille, viskisiepoille ja lemmikeille.
Kappalemääräisesti suosituimmat joulukalenterit ovat todennäköisesti kuitenkin edelleen tutut suklaiset.
Sesongin suosikkikalenterit
Kosmetiikkakalenterit
Lelukalenterit
Makeiskalenterit
Erilaiset lemmikkitarvikekalenterit, kuten Real Petin Lemmikin joulukalenteri