Omat jutut: Junamatka Raumalle? Hei, todellakin!

Teatteriyhdistys Fake ry:n Enni Toivonen kirjoittaa osuudestaan syksyn Take a Train to Rauma -produktiossa.

Taisi olla alkukevättä, kun Teatteriyhdistys Faken Jenna laittoi minulle viestiä ja pyysi osallistumaan koelauluun heidän uusimpaan produktioonsa, jonka tulisi ohjaamaan Jens Walentinsson.

Jenna kertoi samalla, että kyseessä olisi ennemminkin nuorisoproduktio, mutta en antanut sen silloin häiritä minua.Ei muuta kuin hakemusta tekemään. Jännittävää, elämäni ensimmäinen kunnon koelaulu!

Koelaulu pidettiin syyskuun alussa musiikkiopiston tiloissa. Tilaisuudessa tuleva ohjaaja Jens kertoi meille suunnitelmastaan.

Meillä ei olisi mitään valmista tekstiä, vaan teos olisi enemmän tanssia, mutta mukana olisi myös tarinankertojia ja teokseen kuuluisi myös lauluesityksiä.

Ajatus oli kiehtova! Ei mitään valmista tekstiä opeteltavaksi, vaan vuorosanoja saadaan harjoituskauden aikana. Tähän minun on päästävä mukaan!

Meni viikon päivät ennen kuin tuli ilmoitus: Sinut on valittu mukaan uuteen produktioomme Take a train to Rauma. Viestiä lukiessani menin kananlihalle ja hymyilin onnesta. Vastasin heti ottavani paikan vastaan.

Ensimmäisissä harjoituksissa kävimme läpi junamatkan maat ja Jens kertoi pääpiirteittäin, mitä tulisi tapahtumaan.Seuraavissa harjoituksissa jo pääsimmekin tositoimiin ja aloitimme tanssien harjoittelemisen.

Katselin harjoituksissa ympärilleni ja mietin olenko sittenkin liian vanha tähän joukkoon? Tätä oloa jatkui hetken aikaa, mutta ajan saatossa saatoin huomata miten hienojen nuorten kanssa saan olla tekemisissä. Heistä ei kukaan antanut minun tuntea oloani ulkopuoliseksi, vaan meistä tuli yhtä.Jos jotain olen oppinut tässä matkan varrella, on se, että ei kannata antaa iän olla esteenä unelmien toteuttamisessa.

Meidän porukasta huokuu tekemisen ilo ja se, että yhteinen intohimo teatterin tekemistä kohtaan ei näe ikärajoja. Myös työskentely Jensin kanssa on ollut mahtavaa!

Hänen tanssinsa ovat olleet haastavia, mutta sehän ei haittaa. Tällaiset haasteet ovat parasta, mihin ihminen voi itsensä laittaa.

Miten odotankaan, että pääsemme esittämään tämän teoksen yleisölle!

Enni Toivonen

Teatteriyhdistys Fake ry esittää Kulttuurikuppila Brummissa Take a train to Rauma 15.–20.8. Lippuja myy Tiketti ja Palvelupiste Pyyrman. Lisätietoja: teatterifake.fi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut