Onko Vesikioski-hanke kokonaan kuopattu ja unohdettu, vai yhä elinvoimainen projekti?

Apteekkari Fröberg rakennutti vesikioskeja eri puolille kaupunkia. Tämä koristeellinen Kanalin varren kioski myi kivennäisveden lisäksi oletettavasti mehuja ja limonaadia.
Apteekkari Fröberg rakennutti vesikioskeja eri puolille kaupunkia. Tämä koristeellinen Kanalin varren kioski myi kivennäisveden lisäksi oletettavasti mehuja ja limonaadia. Kuva: LS-arkisto/Kai Jalonen

Vuonna 2018 joukko raumalaisia aktiiveja suunnitteli Kanalin varressa aikoinaan sijainneen vesikioskin uudelleen rakentamista.

Vanhojen piirustusten pohjalta rakennettavaksi aiottu vesikioski oli tarkoitus sijoittaa lähes samaan paikkaan, jossa vuonna 1947 purettu alkuperäinenkin kioski sijaitsi eli Kanalin Helmen puiston ja Ankkuripuiston väliselle katuaukealle.

Arkkitehti Blomsted suunnitteli näyttävän ja koristeellisen vesikioskin Kanalin varteen. Kioski valmistui 1897 ja se purettiin 1947.
Arkkitehti Blomsted suunnitteli näyttävän ja koristeellisen vesikioskin Kanalin varteen. Kioski valmistui 1897 ja se purettiin 1947.

Hankkeen primus motorina toimi raumalainen puurakentamisen asiantuntija Pertti Pirinen Picon Oy:stä.

Ajatuksena oli, että kioskin rakentaisi Winnovan rakennusalan opetuslinja, sen omistajaksi ja ylläpitäjäksi tulisi Rauman kaupunki ja kioskitoiminnasta vastaisi Rauman yrittäjät ry.

Silloisten arvioiden mukaan 7,5 neliömetrin kokoisen kioskin rakentaminen olisi maksanut 50 000 euroa, ja jos kioskin yhteyteen tarvittaisiin wc-tiloja, kaupunki maksaisi ne.

Hankkeeseen ei missään vaiheessa ollut tarkoitus käyttää veronmaksajien rahoja, vaan sille oli tarkoitus järjestää varainhankintakampanja.

Vesikioski-hanke oli hyvässä vauhdissa vuosina 2018–2019. Kioskille oli saatu poikkeamislupa ja jopa rakennuslupakin, ja hankkeen takana oli useita tunnettuja raumalaisvaikuttajia.

Sitten iski koronapandemia.

– Korona sotki kaiken juuri silloin, kun suunnitelmaa oltiin viemässä tosissaan eteenpäin. Kaikki tahot olivat kuitenkin sitä mieltä, että otetaan rakentaminen sitten sopivan hetken tullen uudelleen esille, Pirinen kertoo.

Rauman apteekin vesitehtaan keraaminen pullonkorkki. Tällaiset patenttikorkit yleistyivät 1900-luvun alussa.
Rauman apteekin vesitehtaan keraaminen pullonkorkki. Tällaiset patenttikorkit yleistyivät 1900-luvun alussa. Kuva: beerfinland.com

Muutama viikko sitten Pirinen tapasi ohjausryhmässä mukana olleen Pentti Vilon.

– Totesimme, että kioskihanke pitäisi potkaista uudelleen käyntiin, mutta yksin ei kukaan siihen pysty, vaan tarvitaan talkootyötä ja varainkeruuta.

Rakennuskustannusten nousukin on vaikuttanut siihen, ettei 50 000 euron investointibudjetilla oletettavasti enää pärjättäsi.

Pirisen mielestä historiallisen kioskirakennuksen palauttaminen entiselle paikalleen olisi kuitenkin hieno kulttuuriteko Raumalle.

Winnovan rakentaminen, energia ja prosessi -alan koulutuspäällikkö Juhani Nygren vakuuttaa, että ainakin Winnova olisi edelleen mukana vesikioskin rakentamisessa, mikäli sitä toivottaisiin.

– Olemme ehdottomasti avoimin mielin tätä hanketta kohtaan, mutta oppilastyön koordinointi on melko haastavaa, sillä meillä on muitakin rakennusprojekteja menossa. Siksi aikataulun pitäisi olla väljä.

Nygrenin mukaan Winnovan rakennuslinja pystyisi kyllä toteuttamaan kioskin perusrakentamisen, mutta koristeveistosten ja muiden yksityiskohtien tekemiseen tarvittaisiin erikoisammattilaisia.

Vesikioskin näköisrakennusta on suunniteltu lähelle sen alkuperäistä sijaintipaikkaa, Kanalin Helmen puiston ja Ankkuripuiston väliselle katuaukealle.
Vesikioskin näköisrakennusta on suunniteltu lähelle sen alkuperäistä sijaintipaikkaa, Kanalin Helmen puiston ja Ankkuripuiston väliselle katuaukealle. Kuva: LS-arkisto/Rauman museo

Terveysvesiä vesikioskeista

Rauma oli 1820-luvulla suosittu kylpyläkaupunki, jossa vieraili useita merkkihenkilöitä, korkeita virkamiehiä sekä aatelisia nauttimassa Kaivopuiston kylpylän palveluista sekä sen terveyslähteen vesistä.

Kylpylän perusti lääkintähallituksen päällikkö Gabriel von Bonsdorff, jonka poika Pehr Adolf von Bonsdorff sekä hänen apulaisensa Victor Hartwall aloittivat erilaisten kivennäisvesien testaamisen ja valmistamisen laboratorioissaan Raumalla ja Turussa.

Kun Turku vuonna 1827 paloi, tuhoutui myös yliopisto, jonka laboratoriossa Bonsdorff ja Hartwall olivat kehitelleet kivennäisvesijuomiaan.

Yliopiston siirryttyä kokonaan Helsinkiin myös kivennäisvesitehtailijat muttivat sinne ja perustivat vuonna 1836 Pohjoismaiden ensimmäisen kivennäisvesien tuotantolaitoksen, joka nykyään tunnetaan Hartwallina.

Oskari Kalstan historiateoksessa Rauman ensimmäisen apteekin historia 1780–1940 kerrotaan, että uranuurtaja raumalaisessa vesiteollisuudessa oli Ensimäinen apteekki, jonka vesitehdas toimi apteekin tiloissa.

Sitä, kuka apteekin vesitehtaan perusti ja milloin, ei ole varmaa tietoa, mutta yritys lienee saanut alkunsa apteekin valmistamista lääke- ja mineraalivesituotteista.

Raumalla kivennäisvesiä valmistivat aluksi ainakin apteekkarit A.W. Kyrklund, F.L.F. Blomqvist sekä A.L. Fröberg, joka rakennutti vesikioskeja eri puolille kaupunkia.

Yksi niistä oli juuri Kanalin varteen 1897 valmistunut arkkitehti Blomstedtin suunnittelema vesikioski.

Apteekkari Hj. Hällforsin aikana, 1900-luvun alussa, apteekin vesitehtaan tuotteet menivät niin hyvin kaupaksi, että pulloista alkoi olla pulaa.

Hällfors tilasikin ison määrän tyhjiä pulloja, joiden lasi oli kuitenkin niin huonoa, että niihin laskettu hiilihappo räjäytti noin puolet pulloista.

Apteekin vesimonopoli alkoi Hällforsin aikana heiketä, sillä Raumalle oli perustettu muitakin vesitehtaita.

Ensimmäinen apteekki lopetti vesien valmistamisen 1926 ja myi laitteiston toiselle valmistajalle Hugo Kavanderille, jolla myös oli vesikioskeja Raumalla.

Lähteet: Aina Lähteenoja 1939: Rauman historia IV, Oskari Kalsta 1940: Rauman ensimmäisen apteekin historia 1780–1940, Tapio Niemi 2015: Kadonnut Rauma – Purettuja, palaneita ja pommitettuja rakennuksia vuosien varrelta ja Rauman Museo, Hanna-Leena Salminen teksti: Kylpyläkaupunki Rauma – terveyden edistämistä ja seuraelämää