Onnelan päiväkodissa katsotaan maailmaa ”vihreiden lasien” läpi: 30-vuotiaan päiväkodin pihassa liehuu kestävän kehityksen lippu

Tänä toimintakautena teemana on jätteiden vähentäminen.

Pieni sateen ropsaus ei haitannut ollenkaan Onnelan päiväkodin talkooporukoita, jotka viime keskiviikkona huhkivat erilaisissa töissä päiväkodin pihalla.

Talkoot ovat Onnelan jokavuotinen tapahtuma syksyisin ja keväisin. Ne kuuluvat vuoden kiertokulkuun: syksyllä varaudutaan talveen ja keväällä kesän tuloon.

– Talkoilla opetetaan omasta ympäristöstä huolehtimista ja ikiaikaista tapaa valmistautua lähestyvään vuodenaikaan, päiväkodin johtaja Eeva Aho totesi.

Päiväkodin kaikki lapset nuorimmasta 2-vuotiaasta aina vanhimpiin eskarilaisiin osallistuivat innoissaan yhteiseen talkoopäivään.

– Yhteistoimintapäivänä eri ikäiset lapset toimivat yhdessä. Olemme jakaneet lapset ryhmiin, joista yksi haravoi, toinen siivoaa leluvarastoa ja kolmas kunnostaa kasvimaata ja nostaa perunasatoa, varhaiskasvatuksen opettaja Raisa Mantere selvitti.

Lapset istuttivat myös kukkasipuleita päiväkodin pihalle, jotta keväällä saataisiin seurata kasvun ihmettä.

Talkooväelle maistui myös makkara ja mehu, jotka sponsoroi raumalaislähtöinen K-market-kauppias Miikka Lavanto. ”Apukauppias” Rasmus ojensi päiväkodin lapsille heijastimet kotiin viemisiksi.

Eco Schools -ohjelma rantautui Suomeen vuonna 1998 aikana, jolloin kestävä kehitys -ajattelu alkoi saada enemmän julkisuutta.

– Onnelan päiväkoti on tällä saralla yksi pioneereista maassamme, sillä olemme osallistuneet toimintaan vuodesta 1999.

Ensimmäisen kerran Vihreä Lippu nostettiin Onnelan päiväkodin lipputankoon keväällä 2000. Viime kevääksi suunnittelimme 20-vuotisjuhlaa, mutta se peruuntui Korona-rajoitusten vuoksi. Raumalla Onnelan päiväkoti on ainoa Vihreä Lippu -päiväkoti, vaikka ympäristökasvatusta toki toteutetaan jokaisessa varhaiskasvatuksen yksikössä, Aho kertoi.

Tärkeintä Vihreä Lippu -toiminnassa on lasten osallisuus. He saavat vaikuttaa toiminnan suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin. Ahon mukaan lapset oppivat käytännön toimien kautta katsomaan maailmaa ”vihreiden lasien” läpi eli ympäristönäkökulmasta.

Onnelassa valitaan 1–2 vuoden välein joku teema, jota sitten noudatetaan päivittäin päiväkodin arjessa.

– Meillä on vuosien aikana ollut monenlaisia teemoja, kuten jätteiden vähentäminen, vesi, energia, lähiympäristö, kestävä kulutus, sosiaalinen kestävä kehitys ja yhteinen maapallo. Ideana on, että kaikki teeman aikana opitut tavat jäävät elämään päiväkotiin, ja näin kehitämme toimintaa jatkuvan parantamisen periaatteella, Aho totesi.

Tänä toimintakautena teemana on jätteiden vähentäminen. Se on teema, johon lapset itsekin havahtuivat.

Onnelassa päätettiin vähentää ympäristökuormitusta pienentämällä jätepaperin määrää. Päiväkodissa punnitaankin nyt kolmen viikon välein jätepaperia.

– Vaikka pääpaino onkin jäteasioissa, niin toki päiväkodissa noudatetaan muitakin Vihreä Lippu -tapoja: säästetään vettä ja sähköä, annetaan aineettomia lahjoja, hankitaan kestäviä ja korjattavia leluja, kannustetaan kaveria ja niin edelleen, Aho luettelee.

Ahon mukaan päiväkoti pyrkii tiedottamaan Vihreä Lippu -toiminnasta lasten koteihin.

– Nykyisin perheet ovat paljon valveutuneempia kuin 20 vuotta sitten, joten työsarkaa ei siinä mielessä ole yhtä paljon.

Toisaalta ympäristön tila on kovaa vauhtia huonontunut, joten on erittäin tärkeää, että ympäristöasiat olisivat lapsille merkityksellisiä pienestä pitäen.

Aho pitää erityisen arvokkaana Onnelan Vihreässä Lipussa sitä, että vaikka vuosien saatossa päiväkodin henkilökunta on vaihtunut lähes kokonaan, ympäristökasvatuksen arvot ja niiden mukainen toiminta on säilynyt.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut