Video: Orvokin suu puhtaaksi kananmakuisella hammastahnalla

”Hammaslääkäri” Elias Pähkinäpensaan päiväkodista harjaa varmalla otteella Orvokin hampaita. Hammashoitaja Marjo Suosalo toimi avustajana. Kuvat: Juha Sinisalo

Laitilan kaupungintalon valtuustosalissa vieraili viime perjantaina Suuri Stara: maailman ainoa hammaspesukoira Orvokki.

Kyseessä oli kaikkien aikojen ensimmäinen kerta, kun hammaspesukoira Orvokki vieraili länsirannikolla.

Heinolassa asuvan bostoninterrierin ja sen kasvattaja-omistajan Marjo Suosalon olivat paikalle kutsuneet Pähkinäpensaan päiväkodin vanhempainyhdistys.

Tämän viikon perjantaina Orvokki ja Marjo pitävät hampaidenhoidon valistustuokion puolestaan Laitilan Apilaniityn päiväkodissa.

Orvokki on kaikkien kaveri.

Pian 8 vuotta täyttävä Orvokki on rutinoitunut hammaspesumannekiini. Se on toiminut virassaan kaksivuotiaasta lähtien.

Askolan kunnassa hammashoitajana työskentelevä Suosalo tietää, että eläimen avulla viesti menee perille paljon paremmin kuin perinteisellä valistustyylillä.

– Ei ole väliä, onko kyseessä koira, kissa, hevonen tai vaikka norsu – eläin pysäyttää aina. Kun Orvokki on mukana, lapset seuraavat aivan eri tavalla, mitä sanottavaa minulla on, kuin jos yksinäni yrittäisin kertoa hampaiden harjaamisesta, Suosalo naurahtaa.

Pähkinäpensaan päiväkodin alle 5-vuotiaiden ryhmä seurasi silmä tarkkana, kun vapaaehtoiseksi hammaslääkäriksi ilmoittautunut Elias surrutti Orvokin hampaita sähköhammasharjalla.

Hampaiden pesun jälkeen Orvokki tanssahtelee yleisön iloksi.

Elias-tohtoria avustanut hammashoitaja Marjo piti Orvokin suuta avoinna ja opasti samalla, mistä kohtaa tohtorin olisi hyvä vielä harjata.

Lopuksi Elias kokeili sormellaan, tulivatko Orvokin hampaat varmasti puhtaiksi.

Ilmeisesti toimenpide onnistui hyvin, sillä Orvokki nuoli huuliaan ja nielaisi muutaman kerran.

Siihen tosin saattoi olla syynä kananmakuinen hammastahna, josta Orvokki kovasti pitää.

– Pidän tärkeänä sitä, että lapset pääsevät itse osallistumaan Orvokin hampaiden hoitamiseen, Suosalo huomauttaa, ja näyttää lopuksi, miten hienosti Orvokki osaakaan tanssia kahdella jalalla.

Marjo Suosalo ja Orvokki ovat tehneet yhteistä suun terveyden valistustyötä jo kohta kuuden vuoden ajan.

Kuulijakunta on koostunut pikkulapsista aikuisiin, sillä kaksikko on vieraillut päiväkotien ja koulujen lisäksi useilla messuilla ja toritapahtumissa.

– Yläasteikäiset tytöt, kun tulevat silittelemään ja ihastelemaan Orvokkia, niin perässä tulevat sitten tietenkin myös pojat mopokypärät takaraivolla, Suosalo nauraa.

Pähkinäpensaan päiväkodin Julio-pojasta oli riemukasta, kun Orvokki antoi toimittajallekin pusun.

Hammashoitaja on huolissaan lasten ja nuorten hampaiden kunnosta. Hänen mukaansa monet vanhemmat pitävät alakouluikäisiä lapsiaan omatoimisina, eivätkä tarkasta, että hampaat tulevat varmasti kunnolla harjatuiksi.

– Vastaanotolle saattaa tulla 7-vuotias lapsi, jonka hampaat ovat todella likaiset. Vanhempien pitäisi seistä kylppärin oviaukossa katsomassa, että lapsi pesee hampaansa riittävän hyvin.

Orvokki toimii Askolan kunnan hammaslääkärin vastaanotolla myös hammaslääkäripelon lievittäjänä.

– Se on kunnalle iso säästö, kun ei tarvita narkoosia. Meidät voidaan tilata paikalle etukäteen, kun tiedetään, että tulossa on joku pelokas potilas.

Orvokin virkaan on löytynyt myös jatkajia. Sen jälkeläinen, pian 6-vuotias Dixon, on jo aika pitkällä koulutuksessa. Kolmivuotias Tyllerö vasta harjoittelee keikoilla olemista.

– On aivan koiran persoonasta kiinni, ketkä tähän työhön sopivat. Eräs koiristani oli kuin kotonaan koiranäyttelyjen ihmis- ja koiravilinässä, mutta lasten keskipisteenä oleminen ei sopinut sille ollenkaan.

Suosalon mukaan Orvokki voi jatkaa hammaspesukoirana ”niin kauan, kuin se tykkää hommasta”. Koirasta kun näkee heti, milloin sille riittää.

Suosalo totuttaa koiransa hampaiden harjaamiseen jo pentuvaiheessa.

– Ensin pentu on kainalossani, kun harjaan omia hampaitani. Sitten vähitellen tuon sähköhammasharjaa lähemmäs pennun poskea. Kun se on tottunut surisevan harjan ääneen, ryhdyn varovasti harjaamaan sen poskihampaita.

Orvokki on tottunut vastaanottamaan taputuksia ja silityksiä.

Hammaspesukoira Orvokin ja sen emännän arvokas työ on pantu merkille niin terveysalalla kuin kansalaistenkin keskuudessa.

Vuonna 2015 Marjo Suosalo valittiin Vuoden heinolalaiseksi.

– Orvokin tuntevat Heinolassa kaikki. Minua ei niinkään. Vastaantulevat lapset syöksyvät usein halaamaan Orvokkia, ja se lämmittää mieltäni, Suosalo toteaa.