Osa Purjehtijankadun puista sai lähteä

Purjehtijankadun päästä on kaadettu puustoa, joka muuten olisi ollut liian lähellä kadun peruskunnostuksen työmaata. Kun katua avataan, kaivinkoneet olisivat joka tapuksessa vahingoittaneet puiden juuria. Peruskunnostukseen kuuluu kadun viemäröinnin uusiminen, katuvalojen vaihtaminen, katurakenteiden uusiminen ja pyörätien rakentaminen. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Syvärauman asukkaat ja alueella liikkuneet huomasivat hiljattain, että Purjehtijankadun päästä on kaadettu koko joukko puita. Kyse on kadun peruskunnostukseen liittyvistä töistä.

Peruskunnostuksen aikana kadun viemäröinti uusitaan ja katu saa uutta asfalttia. Myös katuvalot vaihdetaan uusiin.

– Lisäksi sinne tulee pätkä pyörätietä, kunnallistekniikan johtaja Jaakko Aerila Rauman kaupungin aluepalveluista kertoo.

Pyörätie on tulossa kadun meren puoleiselle laidalle koulurannan liittymään saakka.

Puita alueelta on Aerilan mukaan kaadettu sen vuoksi, että ne ovat olleet liian kiinni katurakenteessa.

Kadun myllerryksen yhteydessä puiden juuret vahingoittuisivat väistämättä. Puut olisivat kuolleet pystyyn.

Kaadettavat puut valitsi wihertoimi. Viheraluepäällikkö Kustaa Elsilä kertoo, että ainoastaan työmaan tiellä olleet puut joutuivat kaadettavien listalle.

– Ei siinä muita kriteereitä ollut. Siellä on hienoja vanhoja mäntyjä, joita yritämme jopa suojella, Elsilä toteaa.

Osasta paikalle jääneitä puita wihertoimi katkoi Elsilän mukaan oksia, jotta kaivinkoneet eivät törmäisi niihin.

– Pitkät oksat oli parempi poistaa etukäteen siististi kuin jättää koneiden revittäviksi.

Kun kunnostus etenee Merikadusta eteenpäin, Purjehtijakadun asukkaiden ei tarvitse pelätä jäävänsä pussiin tonteilleen ja asuntoihinsa.

Lakikin vaatii, että asukkaat ja pelastusajoneuvot sekä poliisi pääsevät koko ajan kulkemaan kadulle ja sieltä pois.

– Urakoitsija tekee sellaiset ratkaisut ja siltajärjestelyt, että kulkemaan pääsee, Aerila toteaa.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kunnostus toteutuu yksi kadun puoli kerrallaan. Näin kuopan pääsee ohittamaan toista, remontilta vapaaksi jäävää kaistaa pitkin.

– Emme me voi rikkoa lakia ja jättää asukkaita sinne pussiin.

Purjehtijankadun peruskunnostus on kaupungin aluepalveluiden ja Rauman veden yhteinen projekti.

Putket olivat Aerilan mukaan päässeet jo niin huonoon kuntoon, että ne täytyy vaihtaa.

– Sekä jätevesien että sadevesien viemäröinti uusitaan.

Rauman energia pääsee lisäksi uusimaan kaapelointejaan samassa yhteydessä.

– Kun kerran kuitenkin kaivetaan, niin Rauman energia laittaa kaapelit maihin samalla.

Työt kadulla alkoivat muutama viikko sitten. Ensimmäinen vaihe valmistuu tänä syksynä marraskuun alkuun mennessä.

Toinen vaihe, eli osuus Merikadulta eteenpäin, tehdään ensi vuonna.

– Koko työn pitää olla vuoden 2020 marraskuun alkuun mennessä valmis, Aerila korostaa.