Otanlahden pahimmat bakteerivedet ajetaan Kanaliin – toivoa katkeamattomasta uimakaudesta on

Otanlahtea riivannutta bakteeripulmaa yritetään ratkaista tulevana kesänä pumpuilla. Suunnitelmana on ohjata pahimmat vedet Kalastajankadun hulevesilinjaan.

| Päivitetty

Riittääkö hulevesivesien pumppaus pelastamaan Otanlahden tulevan uimakesän? Se selviää vesinäytteistä ja terveusvalvonnan päätöksistä vasta myöhemmin. KUVA: Juha Sinisalo

Otanlahtea vuosia riivannutta bakteeripulmaa yritetään ratkaista tulevana kesänä pumpuilla. Suunnitelmana on ohjata normaalisti lahden pohjukkaan laskevat hulevedet etelään eli Kalastajankadun hulevesilinjaan.

– Hulevedet menevät tästä sitten olemassa olevaa verkostoa pitkin lopuksi Kanaliin, kertoo Rauman Veden liikelaitosjohtaja Jukka Vastamäki.

Temppu tehdään asentamalla pumppu sekä tilapäinen putkilinja Otan kentän ja niin sanotun rantatalon välillä olevasta kaivosta Kalastajantielle. Valmista pitäisi olla jo toukokuun alussa eli hyvissä ajoin ennen uimakautta.

Uimakieltoon johtaneen ongelman syitä on etsitty huolella muun muassa kaupungin perustamassa monialaisessa Otanlahti-työryhmässä.

Suolistobakteerien pitoisuuden voimakas kasvu on näyttänyt jo aiempien selvitysten perusteella liittyvän erityisesti rankkasateisiin.

– Rauman Vesi haki selitystä tutkimalla viemäröinnit alueella. Mitään viemäriperäistä, kuten jätevesien joutumista hulevesiin, ei ilmennyt, kertaa Rauman ympäristönsuojelupäällikkö Juha Hyvärinen.

Loppusyksyllä selvitykset keskitettiin urheilukentältä tulevaan hulevesien runkolinjaan, johon tulee vesiä kahdesta suunnasta. Näytteiden perusteella bakteeripitoisuus on korkea erityisesti Urheilukadun puoleisissa vesissä.

– Mutta "savuavaa asetta" ei ole löytynyt, huomauttaa kunnallistekniikan johtaja Jaakko Aerila.

Pumppauksella yritetään saada selvyys siihen, onko juuri urheilukentän suunnalta virtaavissa vesissä merkittävin syy uimaveden pilaantumiseen.

– Tilapäisratkaisuun päädyttiin sen johdosta, että saadaan varmuus kyseisen ratkaisun toimivuudesta, Vastamäki kertoo.

Tilannetta seurataan myös Otanlahden uimavedestä tehtävää näytteenottoa lisätään varsinaisen uimavesivalvonnan rinnalle.

– Vasta seuranta kertonee, mikä merkitys urheilukentän suunnan vesillä on, Hyvärinen painottaa.

Jos ratkaisu vaikuttaa toimivan, pumppuasemasta ja Pidesluodon harjanteen ylittävästä hulevesiputkesta rakennetaan todennäköisesti pysyvä versio.

Toivoa puhtaammasta uimavedestä ja katkeamattomasta Otanlahden uimakaudesta siis on.Rannalla on kuitenkin edelleen voimassa terveysvalvonnan asettama uimakielto, jota pelkkä hulevesivirran katkaisu ei automaattisesti poista. Otanlahden vesi on luokiteltu laadultaan huonoksi, ja tämä perustuu veden laatuun neljän uimakauden aikana.

Uimakiellon purkamisesta on tehtävä erillinen päätös.

– Terveystarkastaja Jonna Aro ratkaissee, onko tämä (hulevesipumppaus) riittävä peruste uimakiellon kumoamiselle, Hyvärinen sanoo.

Aro on parhaillaan lomalla, minkä vuoksi emme tavoittaneet häntä kommentoimaan asiaa tarkemmin.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut