Pakina: Eerik, Wuudi ja Fiskarssi sakse

– Kyl mnuu miälestän kaikkjast ihanin on tua Eerik. Kuka snuu miälestäs?

– Mnää tykkän tost Wuudist, se o nii ihana! Niill o nii hiano tukkaki kaikill.

– Mnää tiädä! Mennä meill koulpäevä jälkke ja leikata toinen toisill samalaine tukka ko Eerikill ja Wuudill, mnää sanosi mnuu koulkaverillen.

Bay City Rollers ol kovastengi teinityttöje suasioss seitmänkymment luvull. Heill ol pitki kaolhuivei ja skottiruudui ja muutongi he oliva kaunei poikki, semmossi mitä koulflika suurest ihailiva. Nii meilläki ol ommelttu hiuka jottai skottiruudui omi hapeteihi.

Lisseks näill meijä ihailemill pojill kummallaki ol semmonem bäält siiliks leikatt tukka ja hiuka piteve niskatukka. Semmost me lähdetti kerra koulpäivä jälkke tavottlema mnuu vinttkamarihi.

– Tleestas tänn istuma, mnää leikkan ens snuun dukkas.

– Oleks snää enne leikann kenenkkän dukka?

– Olen gyl, mnää sanosi, mut en viittin kertto, ett kui ol käyny, ko olin kerra menny veljen tukka leikkama. Sanotank nii, ett ihan kaikk ei menny niingo laillsess parturiss.

Ei meijä huusholliss mittä muit saksi tiätystengä ollu, ko ne tavallise Fiskarssi sakse. Ne saiva kelvat näihi parturhommihi oikke hyvi.

– Voi hemmattu sendä! Kui se ny tommose pländi snuun bäähäs tekiki! Ny ei aut mikkä muu, ko leikat koko päälaki aika tavall lyhyväks! Ja nii mnää leikkasi koulkaverin tukan bäält oikke lyhkäseks, mutt sivu jäivä olkpäill ast. Ei siit mikkä hääppöse näköne tainn dull, kon dais baremmingi muistutta jottalai louhost.

Sitt oliki mnuu vooron istu toolill ja odotta kampaust. Samalaine kynitt ja louhitt pääknup mnuul kans leikatti. Semmone ero vaa, ett mnuu sivutukkan ei ulottun olkpäill ast. Nii, ett ei me iha kaksossi kumminga olttu.

Seoravan koulpäevän oliki sitt muill lysti! Me saatti iha uude nime kumpanengi. Se meijäm bää ol tiätystengi syy uutte nime. Mnuu sanotti millisiiliks ja mnuun gaverian Hektoriks. Se tais ol vähä liikka.

Me hommatti seoravaks lipplakk, etei kenenkkä tarvittis katto meijä louhitui pääknupei. Mnuu lipplakkin ol vaalevanpunane, misä luk lipass “lets walk” ja kaverin lipplakk ol viherkäine varustett mustall jalkpohjan kuvall. Eik me muistuttett millän davall faneilt ko ihaileva jottai yhtyett, kom baremmingi hiuka moukkmaisilt flikoilt, kotei ossa otta lipplakki edes tunnill pois päästäs. Lipplakk seoras mukan joka paikkaha mont viikko.

Pareve o jättä vaa ammattihmisill semmose homma ko parturointi. Sill tavall säästy mont itku ja hamppatte kiristely.