Se ol joskus kaua sitt Orimatlas, ko mnuull ol iha uus kaver opetlemass myymisen douhui.
Sillo mentti niigo sanota talost taloho ja kiärretti uskoste jokasen dorpa ovell kaupitlemass hyvä ja tarppellist tavara.
Mnää oli ite vähä niingo mallesimerkkin, et kui näit aparaatei oikke myydä. Aamupäev meniki iha mallikkast, ja mnuul ol omast miälestän därkjä paikk uuden gaveri sisäajoss.
Ei sunkka siin muuto mittä ihmellist oliska ollu, mut mnuull ol jo aamust ast piän belk ja aarnaus, et kui mnuull ittellän mahta menn.
Se o näättäk semne asja, et josas oles hiuka vilkkamppa sortti, ni joskus pakka sanat tleema suust ennen go kerkke mittä fundeerama. Sillal saa ainaki ittes hiuka hullmaisse roolihi muitte ihmste silmis.
Ei silläkä sen buale mittä väli ol, kotei mistä vakavammast ol kyse.
Hianost ol kaikk menny, ja sitt oliki ruakajam baikk. Hetke aikka siin Orimatlan trahtöörei valkatti ja parhamma ovest mentti sisäll.
Tämä mnuu uus kaver ol aikalaill ujo sorttine miäs, eik meill mittä suuremppa asja toisill tuntunn oleva. Kaikk pyäris juur opetelttuje tyäasjoitte keskell.
Jokanen diätä nahoisas, ett kui voi tuntte olos vähä kiusantuneks, kotei ol mittä paohamist toisen gans. Ai ei kumminga ossa sitä smool tookkiaka.
Trahtööris haetti ite pitkäst pöödäst kaikk syämise. Siäll ol komioi salatei ja tuaksuvi lämmiöi ruakki. Sivummall piänemmäss pöödäs rookas ol juamise, vett ja kotikalja ny ainaki.
Me lapatti salaateit ja lämmiöi ruakki omam böyttähä ja istutti visuste toinen doist vastpäät istuma. Siin kapleaikka istuttuan mnää ihmetteli, ett kui uus kaver muutus nii sukkela näköseks yht äkki.
Niin, daikk olisik ollu peräten biän virnistys huulill havaittaviss.
– Voi helkris sendä! Ei ol tosi! Ann ny antteks, en mnää tahallann snuu kaljatas juanu. Mnää oli nii ajatuksissan, etten huamann ollenga et juada yhdest ja samast klasit kalja. Ei mnuull ylensä ol tapan melkke viaraitte ihmste klaseihi kajot.
Nii siin ny kummingi ol käyn, ett en ollu lainka ottan ittellen juamklasi ja ilma mittän varotust olin juan samast klasist kotikalja tämä uuden gaverin kans.
Uskokkan bois, ett tämä kysene hullmaine tilanne vapautt kovastengi kiälenkantimi ja meill aukes iha erilaine iltapäev. Me naoretti tätä Orimattlan trahtööritapaust viäl kaua jälkkem bäi.
Ei ain tarvit ko joku piän hassu kommervenkk jossa uudess seorass ja siit voi alkka iha erilaine vapautun dunnelma.
Eikä tart otta niin gauhja vakavast ittiäs, jos jottai vastavalaist sattu ja tapahtu.
Jarna Kaitila
Kirjoittaja on rauman kielen harrastaja ja koulunkäynninohjaaja