Pakina: Navikaattor

– Sssstrutsi! Mnää huusi kauhjall äänell, ja siin samas Irmel meinas ajat autollas mettäm buskihi.

– Ei hemmett sendä! Mitä snää toll tavall pelotteles kuski! Ei se mikkä strutsi ollu, se ol ihan davalline fasani vaa.

– Se pomppas ettehe nii äkkiä, et mnuul men strutsi ja fasani valla sekasi. Antteks ny vaa kauhjam bali.

Me oltti jossai Turengist ajelemas Hämelinnaham bäi, ko se lint hyppäs auto ettehe, mutt onneks Irmel sai juur koht jarrutettu, etei lint jään all.

Irmel rookas sanno, et hänell o Suame ensmäissi navikaattorei. Häne navikaattor vaa pakkas olema välill kiukkune, toisinas väsyny ja aika usse epäluatettava.

Kai maar seki ol vähä ylimitotet linnun koko, et fasanit luule strutsiks.

Toisinas tiäm bääl saatta ol jottalai ylimääräst tavara. Ai sillon dällö näky vanhoi rikkennei auton gummei ja vaik mitä muutaki ryjä.

– Katost ny ettes ajel tuan sekaklapim bäält!

Jälle mnää oli ihmeisän, ko Irmel niin gauhjast rupes naurakräköttämä.

– Sekaklapei tarvita vähä enemmän go yks. Mnuu miälestän juur näht klapi näyt koivuklapilt.

– No, ei ny kannat ol nii turhan darkka, mnää sanosi hiuka nolon, vaikk se tiätyst tosi oliki, etei yht ainuva klapi keskel tiät voi sekaklapiks sanno.

Meill pruukkas Irmelin gans olema semmone tyäjako tyäreisuill, et kon doine aja, ni toine luke kartta. Ehto edell mnuul pakas tleema jo aikases vaihes uni siin kartalukijam baikall.

Irmel ei oikken dykänny semsest asjast, mut silti hän andoi mnuu vaa nukku, etei “navikaattor” olis ollu nii huanotuuline.

Kerra mnuu höynäytetti oikke ruakottomast. Helsingi messukeskukses ol juur päättyn jokku messu ja me oli ajelemas kotti päi.

Semmose messu pruukkava ol aika raskai ja hyvi äkkiä ruppe väsyttämä autos, jos es ite ol tratis. Irmel oliki päättän kokeil, et kui äkki mnää nukahtaisi siin viäres, jos hän sanois mnuul väärän kelloaja.

Hän ol näättäk huamann, et ai samoihi aikoihi mnuu rupes nukuttama.

– Jaaha, kyl ai onki jo pimiä, mut ei sunkka se mikkä ihme ol, ko kelloki o jo yhdeksä.

Siin samas mnuu rupes kauhjast väsyttämä, ja silmä rupesiva väkisingi menemän kii. Jonku ajan bääst Irmel rupes naorama, mnää heräsi siihe ja hän paljast, et kell o vast seittemä.

– No ni, ny seki o testatt, snää nukahdas iha vaa kelloaja ilmotuksell.

Sillai siin sit ol käyn et mnuu huijatti nukkuma. Ei sunkka siin vaihes ollu kartalukemisest enä mittä hyätty. Kotti osatti men tuttu reitti, ja kyl mar kuskillaki jottai viihdykett täyty ol pitkä matka aikan, jos ei muut ni “navikaattori” huijamine.

Jarna Kaitila

Kirjoittaja on rauman kielen harrastaja ja koulunkäynninohjaaja