Pakina: Pualem bäevä lonkkavika

– Ei tul yhtikäs mittä! Mnuul on dullu yä aikan lonkkavika. En ol ikä enne vaappunn täll tavall.

– No kui sillai ny yht äkki voi käyd?

– En tiäd, mutt kamal on gumminki kävell.

Harmittavaine vaeva ol sala hiipin Irmelill iha yhde yä aikan. Viäl edellisen päevän ei ollu mittä vikka kävelys ja ny ol vaappumine alkan iha yks kaks yllättäi.

Hiuka klookuks asjan dek viäl seki, ett oltti Karkkilass töiss paikallisess ruakkaupass tuatteit esitlemäs ja myymäss. Jokanen tiätä kui kamalalt tuntu, ko joku vaeva snuu alvris, vaikkas kui yritäisis muut ajatell.

Aamupäeväll ol vipinä sen verra, ett Irmel sai olttu vaevas kans jollan davall. Ehtopäeväll kummingi asja kihers hänt ja hän ajattel jo lääkrinki tilat, kon gotti päästä.

– Mnää pidä ny piänen tauo ja menen käymä takahuaness jottai syämäss, sanos Irmel.

Jonku ajan dakka mnää hämmästyin oikke aika tavall. Mnää näi jo pitkä matkan dakka, ett Irmelill ol jottai oikke ihmellist tapahtun, ko sillai suu korviss kävell takasi esittelypaikall.

– Es usk ikän mitä on dapahtun! Ei mull mittä lonkkavikka ol ollu! Mnää kävi vessass ja siin samass mnää huamasi, ett mnuull o eripari nilkkuri jalass. Kat ny, toine o ruskia ja toine must. Toises o hiuka matalamp korko, ko toises. Ei sunkka se mikkä ihme ol, jos kävely hiuka vaappu.

– Ei voi ol tott! Mnää naoroi nii, ett ei meinann laika loppu tull.

– Jos oikken darkka katto, ni kyll sen färinki huama. Kovast ova kummingi sama sorttissi kenkki, mutt eine verra matalamp korko on doisess.

Tämäki pualem bäevä lonkkavika vaappumisines o saan näi jälkkem bäi parhamppi naurui aikaseks.

Karkkilas ol muutongi hauskoi tapahtumi. Kyll siäll kultsepä liikkessäki kerra naoretti oikke uskosten go mnuull ol mukamas patter loppun rannekellost ja kell pysänny.

Siin patterivaihto odotelles myyjä tuliki mnuul sanoma, ett frouva o hyvä ja laitta kellon dakasin kätte. Hän laitt kellost knupin alas ja kell rupes taas käymä ilosest. Ei maksan mittä.

Mikäst sen mukavamppa, ko saad hyvi naurui aikaseks, jos ei muut ni iha omie kohkotuste ja hullmaisten dapausten seorauksen.

O hyvä osat naora ittelles ja hyväss seoras luvan gans vähän doiselleki.

Jarna Kaitila

Kirjoittaja on rauman kielen harrastaja ja koulunkäynninohjaaja