Pakina: Saaristo flikk viätt kaikk kesäs Kauraste saares

Aurink paista lämpimäst, ja käpylehmäkki ova olle laitumel jo aamust lähtie. Varekse poikase kirkuva männys ja saare siuttes purjehti naapur jollal mont kertta päeväs.

Mnää ihaili sitä kallellas lipuva jolla, taik sitä poikka, ko osas nii hianost sen kans seilat.

Me oltti Kaurase saares ai koko kesä, äit ja isä kävivä siält käsi Hollmingill ja mnuu lapsenpiikan haetti ai aamusi manterelt sinn saarehe päiväks. Se ol ihana aikka. Saares piisas kaikengaldast askartelu.

Saares ol iso huvila ja muutam muu rakennus. Vanh saunrakennus ol iha mererannas ja siin suveas viät meijä ystävperhe kahden bojan kans.

Isos huvilas oliki komioi lukaleit kummallakim bualel huvila. Toisel pualel ol meijäm perhe ja toisel pualel mnuu kummitätin ja setän. Se huvila ol heijä omistukses. Vanhemmal emännäl ol yläkerras oma lukaal.

Kerran kävei mnuun kannaltan hiuka nolomainem baikk. Se meijä ystävperhe ol jälle sama aikka Kaurasis ja mnää tiätystengi ilone, kom boja tuliva seoraks mnuu leikeihi.

Toinem bojist oliki jo aikasemmi tiadustellu äidiltäs, et voissik hän antta mnuul lahjaks semse biäne hajuvespullo, ko hän ol jossa nähn. En tiäd ollek nii, et hän olis ollu vähä ihastun, taikk muute vaa tykkäs semmose antta.

Juur ko hän ol ojentan hajuvesipullo mnuun kättehe, hän tais saad aika slaagi!

– Ei sitä hajuvet juad pitänn! Kui snää sillail menis tekemä!

– Ptyyh, ptyyyh, yäk, gyl onki kamala liänt täsä potus!

Ei se hajuvesi mittä hääppöse makust ollt taitann, ko aika taval mnää joudusi sen jälkke räkimä.

Gyl tua hajuvede juaminengi opett piänel flikal, et mihi sitä hajuvett kuulu laitta – korvan takan sill o varatt oikke paraatipaikk ja sillo tommosest hyväst tuaksust saa osas moni muuki.

Kaikkjast ihanamppi muistoihi Kaurasis liitty isän kans kalastamine. Kui mnuul o semmone miälkuva, et sillo olis tullu oikke aika tavall kampeloi verkoil?

Toine asja, mikä viäläkim bistä sydämme läpättämä tihuvamppa tahtihi, o Iso-Hakuni kyläreissu baatin kans. Siäl aurinkoisel etelärannall ol mnuu äitin tätin huvila.

Purskasinol käyttin gans viarailul mettä läpi polkku pisi. Se heijä huvila ol kaunill kallioisel tontil ja kesy orava kävivä pähkinöit syämäs kädest pitäe.

Saare viärest lipuiva suure valdmerilaeva Rauma satamaha.

Ny o koko Iso-Hakun jään satama all, ja koko saarest o muisto vaa jäljel.

Sillail aik muuttu, paika muuttuva ja jokku paika lakkava kokonas olemast.

Mut yks asi o varma!

Niin kaua ko järk ja muist pela, niin kaua me voida katel omi elävi kuvi siit, mitä meijä verkkokalvol o aikoinas tullu talletettu.

Ain o onnellisuude aiheit.