Se ol Jyväshovi-nimine hotell Jyväskylän Kauppakadull, mihi oltti menoss. Siäll ol alkamass jonkusorti koulutust ja tutustumist uussi ihmssi, kon dekivä sama homma eri pualill Suame.
Mnää oli juur jokune aik takaperi alottann myymisen douhuis ja nii mnuunki ol määräs osallistu koulutuksehe Jyväskyläss.
Juur ko mnää olin ahterin saan mukavast toolihi, ni mnuu silmihin satui kovast fiinist tälläytyny frouva.
Jollan davall mnuull tul semmone olo, ett meill ei varmastenga olis kauhjam bali mittän baohamist keskenäs, jos semnem baikk tliis ettehe. Olisik einen ylppiäki tua frouva ollu, taikk niim mnää kummingi aarnaili.
Aamupäev meniki oikke luannikkast kaple aikka. Mnää olin siin jo ehtin ajatlema, ett kotei ny kumminga tua hiano frouvan gans tarvittis sen gummemmi ol tekemisiss tämä viiko aikan.
Eiköst juur sillail käynn, ett meist muadostetti pari Tuulan gans. Ei siin ollu mittä nokan koputtamist, se ol melkken girkos kirjotett, ett meijä matk alka maananta-aamun ja loppu torstai ehtost kon dyä ova teht.
Hemmett sendä, kui juur näin pit käymä, mnää fundeerasi. Sillaill siin ny ol kummingi käyn, ett me hypätti Tuulan gans samam biilihi ja lähdetti ajelema Jyväskylä maakunttaha. Me mentti asiakkait träffama heijä omi huusholleihis.
Ei menny aikkaka, ko naoretti niim bali meijä samalaissi harrastuksi. Me oltti kumpanengi soitett haitari ja kumpanegi ol sialultas oikke eläinrakkait. Ei meinann tyän teost tul yhtikäs mittä, ko jutu kissoist, koerist, uskonnoist ja haitareist veivä meijä mennessäs kova faartti.
– Voi jessus sendä, en ol naorann vissin pitkäst aikka sillail kon dänäp! Tyäntekoki tuntu enemmä hauskalt harrastukselt. Tosa äsköses torpas frouvaki naoroi katketaksess snuu juttujas. Tiädäks mnuun täyty tunnusta, ett mnuul ol hiuka ennakkoluuloi aamust, kon davatti.
– Ihan sama juttu oli mulla. Mää ajattelin heti, et kunpa meitä ei laitettais yhdessä töihin. Nyt tuntuu, et päivä on ollu liian lyhyt. Meil oli todella antoisa ja hauska päivä. Miten samanlainen huumorintaju ja samalla tavalla ajatteleva ihminen löytyikin yht äkkiä.
Tuula o Jyväskyläst ja tunnetust keskisuames puhuta vissi enimmäksess kirikiält muistuttava yleiskiält. Hyvi me kummingi ymmärretti toissi.
Viikk meniki äkkiä. Viäläki o ihana muistell yli kolmkymment vuatt sitt alkkus saanutt ystävyt ja sitä, ett kui ennakkoluuloist hualimatt kohtalo puuttu joskus pelihi ja heittä ihmse yhtehe.
Tuula ja häne miähes siunatti toisell flikall aika pian go olttin tutustutt. Mnää kysysi hänelt äskelttäs, ett muistank oikke, ett flika nimi liitty jotenki mnuu nimehe?
– Oikein muistat. Nimi juontaa kahdesta elämäni merkityksellisimmistä ihmisistä.
Mnuull ystävän päev o jokanen päev. Se almnakass seisova päev tule kans koht. Ny onki hyvä aikka miätti, et mitä ja kui voissis jollekki hyväll ystäväll sanno ja tehd.
Jarna Kaitila Kirjoittaja on rauman kielen harrastaja ja koulunkäynninohjaaja
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.