Pala raumalaista parturihistoriaa poistui Vanhasta Raumasta

Raum-Parturin yrittäjä Pirjo Kartano leikkasi viime keskiviikkona viimeisen kerran asiakkaidensa hiuksia.

Pirjo Kartanon Raum-Parturi -parturiliikkeelle nimen keksi hänen äitinsä. Kuvat: Juha Sinisalo

– Turistit kuvaavat tätä liikettä etenkin kesäisin, ja moni on saattanut poiketa sisään parturoitavaksikin, viime keskiviikkona sakset lopullisesti ”naulaan” ripustanut parturi Pirjo Kartano kertoo.

Kartano täytti hiljakkoin 65 vuotta, minkä vuoksi hän päätti jäädä ansaitsemalleen eläkkeelle.

– Ajattelin, että eiköhän olisi jo aika vaihtaa vapaalle ja pitää vähän lomaakin. Viimeksi olen ollut lomalla maaliskuussa 2019. En ole lomaillut kesäisinkään, sillä asiakkaita on riittänyt.

Alkuperäinen valomainos Kartanon parturiliikkeen näyteikkunan kulmauksessa on ollut suosittu kuvauskohde.

Monen raumalaisen mielestä Kauppakatu 26:n liiketilassa on ollut aina parturi – ja niinhän se melkein on ollutkin.

Liikkeen pitkästä historiasta kertoo oven yläpuolella oleva alkuperäinen 50-luvun valomainos, jota turistit myös mielellään kuvaavat.

– Helvi Pusa avasi ensimmäisen parturin tässä joskus 1950-luvulla. Hänen jälkeensä yrittäjänä toimi Anja Korhonen, jolta ostin liikkeen irtaimistoineen vuonna 1982. Ehdin siis pitää parturia tässä samassa paikassa 39 vuotta. Ympyrä sulkeutui viime viikolla, sillä lopetin liikkeen samana päivänä kuin vietin avajaisia eli 1. huhtikuuta.

Kartano valmistui Rauman ammattikoulusta parturi-kampaajaksi 45 vuotta sitten. Ensimmäiset vuodet ilman omaa liikettä kuluivat Uudessakaupungissa, jossa hän työskenteli parturi-kampaajana toisen palveluksessa.

Pirjo Kartano on tyhjentänyt pääsiäisen aikana Kauppakatu 26:n liiketilaa parturin kalusteista ja tavaroista. Kun Kartano 39 vuotta sitten osti perintisen raumalaisen parturin liiketoiminnan, mukana tulivat myös alkuperäiset 1950-luvun putkifunkis-kalusteet. Punaisen tuolin Kartano aikoo pitää itsellään muistona.

Ostettuaan parturiliikkeen Korhoselta Kartano peri sen mukana myös joitakin vakioasiakkaita.

– Osa heistä kävi jo edeltäjäni liikkeessä, mutta toki minulle on uusiakin asiakkaita tullut vuosien varrella.

Enimmäkseen Kartano leikkasi miesten hiuksia ja muotoili partoja, mutta asiakkaina oli myös naisia ja lapsiakin. Hiusten värjäyksiä tai permanentteja hän ei sitä vastoin tehnyt.

– Työni oli hyvin mielenkiintoista, asiakkaat mukavia, ja lähdin aina aamuisin mielelläni töihin. Nyt kuitenkin on mukava jo hengähtää, hiukan ulkoilla ja tehdä vaikka puutarhatöitä, Lapissa omakotitalossa asuva Kartano kertoo eläkepäivien suunnitelmistaan.

Raum-Parturin kalustus on myös pysynyt lähes muuttumattomana vuosikymmenten ajan. 1950-luvun tyyliä edustavat upeat putkifunkis-kalusteet Kartano aikoo myydä.

– Itselläni pidän muistona tuon punaisen parturintuolin, hän toteaa pientä haikeutta äänessään.

Liike-elämässä tapahtuu -juttusarjassa kerromme Rauman seudun yritysten kuulumisia. 

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut