Parempi hyvä juttuseura kuin iso saalis

Keskiviikkoisin järjestettävät satakuntalaisten eläkeläisten kalastuskilpailut keräävät kymmenittäin osallistujia.

| Päivitetty

– Tärkeintä on leppoisa yhdessäolo ja mukava juttuseura, ei niinkään kalasaalis, kiteyttää raumalainen Ismo Salo, joka yhdessä Kari Pakkasen kanssa järjestelee Raumalla joka keskiviikko pidettäviä eläkeläisten kalastuskilpailuja.

Viime keskiviikkona Syväraumanlahden venelaitureilta pilkkikalastettiin noin viidenkymmenen osallistujan voimin.

Raumalaisten joukossa oli runsaasti myös ulkopaikkakuntalaisia eri puolilta Satakuntaa.

Raumalaisen Jouko Piisin johtamaan satakuntalaisten eläkeläisten kalakerhoon pääsee mukaan pienellä osallistumismaksulla. Ainoa kriteeri on se, että on ”jonkunlaisella eläkkeellä”.

– Nuorimmat meistä taitavat olla alle 60–vuotiaita ja vanhimmat yli 90-vuotiaita. Raumalaisia kerhossa on hiukan alle kolmekymmentä. Yhteensä meitä on noin 130, Salo kertoo.

Vallitsevasta säätilasta sekä osallistujien terveydentilasta riippuen kalastuskilpailuihin osallistuu yleensä 40–50 eläkeläistä.

– Pari kertaa vuodessa käymme porukalla syömässä, ja silloin paikalla on jopa 70 kerholaista, Salo nauraa.

Aktiivisimmat raumalaiskalastajat käyvät joka keskiviikko jossain päin Satakuntaa kilpailemassa.

Kalastusta ja metsästystä harrastavan Ismo Salon mukaan Syväraumanlahti R-kioskin lähistöllä on erityisesti syksyisin antoisa kalastuspaikka.

– Harvassa paikassa on keskellä kaupunkia näin hyvä kala-apaja. Ahven liikkuu täällä hyvin. Kilpailuissa käy harvoin niin, ettei saataisi yhtään kalaa. Sen verran on aina tullut, että tulosjärjestys saadaan selville, hän vakuuttaa.

Palkintona kalastuskilpailussa on kahvia.

– Osallistumismaksut palautuvat kerholaisille kahvina. Me emme kokoa rahaa, vaan käytämme kaiken jäsenistön hyväksi.

Tänä keskiviikkona eläkeläiset kalastelevat Syvärauman Saharannassa ja Koulurannassa.

– Nyt me ongimme laiturilta. Siihen onkin hyvät mahdollisuudet, sillä laitureissa on tilaa, koska useat veneet on jo nostettu talviteloille.

Talven tultua eläkeläisten kalastuskilpailut muuttuvat pilkkikisoiksi jäällä.

– Parhaat pilkkipaikat Raumalla löytyvät merenlahtien pohjukoista, Ismo Salo tietää.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut