Raumalaisesta perheenäidistä kuoriutui vuodessa taitava metsästäjä – jo ensimmäinen riistalaukaus tuotti komean kaadon

Vuosi sitten metsästysharrastuksen aloittaneen Sanna Kuosman ensimmäinen riistalaukaus kaatoi hirven.

| Päivitetty

Kun Rauman Maalaiskunnan Metsästysseuran jahtiporukka suuntaa aamuvarhaisella metsään, mukana on taatusti myös Sanna Kuosma. Vuosi sitten metsästysharrastuksen aloittanut perheenäiti on osoittautunut lyhyessä ajassa varsin taitavaksi metsästäjäksi. Jo ensimmäinen riistalaukaus tuotti komean kaadon, ja viimeksi viime lauantaina Kuosman tarkka kiväärinlaukaus kellisti hirvenvasan.

Kuosma on yksi neljästä Rauman Maalaiskunnan Metsästysseuraan kuuluvasta naisesta, jotka metsästävät suht säännöllisesti.

Naismetsästäjien lukumäärä onkin viime vuosina kasvanut myös Kuosman edustamassa seurassa. Usein koiraharrastus saa naiset kiinnostumaan metsästyksestä.

– Mieheni ehti harrastaa metsästystä yli kymmenen vuotta, ennen kuin minä seurasin hänen vanavedessään. Lupasin itselleni, että heti, kun lapset pärjäävät kotona omillaan, myös minä lähden metsälle. Viime syksynä tällainen tilaisuus sitten viimein koitti, Kuosma kertoo.

Kollassa lähes koko ikänsä asunut Kuosma on tottunut luonnossa liikkuja. Siksi metsästysharrastuksen aloittaminen tuntui luonnolliselta.

– Kävin Kalannissa metsästyskurssin ja harjoittelin ampumista mieheni johdolla metsästysseuran ampumaradalla. Jotta saa ampua hirveä, peuraa, kaurista, villisikaa tai vaikka karhua, pitää ensin suorittaa ampumakoe, Kuosma selvittää.

Hän läpäisi kivääriampumakokeen, sillä haulikko tai jousi eivät ole hänen ”juttunsa”.

– Metsästän ainoastaan kiväärillä.

Ensimmäisenä jahtipäivänään hirven kaatanut Kuosma muistaa vielä tänäkin päivänä ensimmäisen riistalaukauksensa.

– Jahtipäällikön karjalankarhukoira Masi ajoi hirven passipaikalleni Soukaisten hirvitornin alapuolelle. Kun näin naarashirven, minun piti vielä odottaa, tuleeko vasa perässä, sillä vasa pitää ampua aina ensin. Tällä kertaa hirvi oli kuitenkin yksin liikkeellä. Se valmistautui hyppäämään ojan yli, jolloin laukaisin. Kun sitten tajusin, että nyt osui ja että hirvi todellakin jäi sinne ojan pohjalle, tunne oli aika sekava. Sopersin VHF:ään jotain että ”Kuosma ampui” ja ”jäi”, hän naurahtaa.

Kun eläin on kaadettu, siitä pitää viipymättä päästää veret sekä poistaa sisälmykset, jotta liha ei pilaannu.

Koska Kuosma oli yksin passissa, ja hirvi oli jäänyt hankalaan paikkaan, hänen piti odottaa jahtipäällikön saapumista paikalle.

– Yhdessä avasimme hirven ja poistimme sen sisälmykset, jotka jätettiin metsän eläimille. Jossain vaiheessa miehiä tuli lisää ampumapaikalle ja he auttoivat meitä nostamaan eläimen pulkan avulla autoon. Olin vielä pitkään niin sekaisin, etten ymmärtänyt edes otattaa itsestäni kuvaa ensimmäisen kaatoni kunniaksi.

Sanna Kuosma tietää jo nyt kokemuksesta, että metsästämisessä itse ampuminen on helppo tapahtuma – varsinainen työ alkaa vasta sen jälkeen.

– Usein riistaeläin saatetaan ampua sellaiseen paikkaan, jonne ei ole autolla mitään asiaa. Sieltä sitten eläintä vedetään äijävoimin läpi metsän autotien varteen pitkienkin matkojen takaa.

Ammuttu ja suolistettu eläin kuljetetaan mahdollisimman nopeasti paikalliseen tilateurastamoon, jossa se käsitellään, lajitellaan ja pakataan.

– Meillä on lihaa riittävästi omaan käyttöön. Eipä ole paljoa tarvinnut kauppaan poiketa lihaostoksille. Meillä molemmat kokkaa, ja usein pöydässämme onkin riistaruokaa. Se on hyvää ja puhdasta, ja sitä syö ihan eri fiiliksellä kuin tuotantoeläimen lihaa.

Kuosma pitää ekologisuuden lisäksi metsästyksessä tärkeänä luonnossa liikkumista sekä sitä, että vähentämällä riistaeläinkantoja tulee samalla estäneeksi maanviljelytuhoja sekä liikenneonnettomuuksia.

– Suuri kiitos harrastuksen mahdollistamisesta kuuluu maanomistajille, jotka vuokraavat maitaan metsästysseurallemme, hän huomauttaa.

Yhteinen metsästysharrastus on lähentänyt Kuosman pariskuntaa entisestään.

– Toki nautin myös siitä, kun saan olla yksin passissa metsässä ja ympärilläni on ihan hiljaista. Myös jahdin jännitys vie mennessään!

Huolimatta kasvavasta naismetsästäjien joukosta, metsästys on edelleen varsin miehinen harrastus.

– Minut otettiin tosi hyvin vastaan seurassa, vaikka tulinkin äijien maailmaan. Jotkut tuttavani, erityisesti naiset, ovat ihmetelleet, miksi metsästän. Olenhan luonteeltani hyvin eläinrakas. Riistakannan vähentäminen on kuitenkin tehtävä, joka pitää tehdä. Metsästys on hieno harrastus, joka on tuonut minulle paljon uusia ystäviä, siksi suosittelen sitä muillekin, myös naisille.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut