Perjantaina pääsee taas Iso-Hannuun – käytössä on puolet elokuvasalien asiakaspaikoista

Toni Järvinen julkaisee Iso-Hannun verkkosivuilla elokuvaohjelmistoa ja aikatauluja nyt viikko kerrallaan. Arkistokuva: Pekka Lehmuskallio

Iso-Hannu sulki ovensa koronaepidemian vuoksi maaliskuun 16. päivä. Perjantaina, yli kolmen kuukauden tauon jälkeen Rauman elokuvateatteri aloittaa jälleen toimintansa.

Käytössä on puolet elokuvasalien asiakaspaikoista Käytössä on aluehallintoviraston ohjeistuksen mukaan puolet salien kapasiteetista. Meillä se tarkoittaa kolmessa salissa noin 60, 30 ja 10 asiakaspaikkaa, Toni Järvinen kertoo.

– Eihän toiminta näin oikein kannattavaa ole, mutta jostain pitää lähteä liikkeelle ja saada ovet auki, hän jatkaa.

Näytöksissä lähdetään liikkeelle osittain sellaisten elokuvien kanssa, joiden esityskausi katkesi keväällä koronan vuoksi.

Tällä viikolla ensi-illassa Raumalla nähdään kuitenkin myös neljä ensi-iltaelokuvaa: Samsam, Valhalla, Peitelty totuus ja Palomies Sami – Toimintatähti!

– Kun yleensä pystymme kertomaan ohjelmistostamme jo puolen vuoden päähän, nyt mennään oikeastaan viikon sykleissä, Järvinen kertoo.

Iso-Hannun verkkosivut on paras paikka arkistaa ohjelmistossa olevat elokuvat ja niiden esitysaikataulut.

Suomen isoimmat ketjut Finnkino ja Bio Rex ovat myös avautumassa.

Finnkino on avannut toimipisteitään kesäkuun lopulta alkaen niin, että kaikki sen toimipisteet ovat auki 1.7.

Bio Rexin elokuvateattereita avataan porrastetusti tällä ja seuraavalla viikolla.

Perinteisesti kesät ovat hyvää aikaa elokuvateattereille.

– Jos keli suosii, ihmiset viihtyvät enemmän ulkona. Jos taas on sateisia päiviä, lomalaiset hakeutuvat enemmän elokuviin, Järvinen tietää.

Vilkkaus riippuu paljon myös tarjolla olevista elokuvista.

– Keväällä koronan takia jäi julkaisematta isoja elokuvia: esimerkiksi uudet Top Gun ja Kätyrit. Wonder Womanin ja uuden James Bondin julkaisua lykättiin myös.

– Uusia elokuvia alkaa tulla pikkuhiljaa tarjolle. Me olemme isompien markkinoiden armoilla, ja kun sekä Kiina että Amerikka alkavat avautumaan, saadaan tännekin lisää uusia elokuvia, Järvinen kertoo.

Lisää aiheesta

Vain tilaajille Kotimainen ja brittiepookki elokuvasuosikkeja Raumalla: tänä vuonna rikotaan katsojaennätys