Peruna mennyt vaisusti kaupaksi Rauman kauppatorilla – "Pieni kappa on yleisin"

Vuosikaudet perunaa torilla myynyt Ilkka Siivonen sanoo, että tänä vuonna on ollut poikkeuksellisen hiljaista.

Rauman kauppatorilla oli juhannusviikon tiistaina aamupäivällä melko hiljaisen tuntuista. Torimyyntipisteille ei päässyt kertymään jonoa. Perunaa vuosien kokemuksella myynyt pyhärantalainen Ilkka Siivonen vahvisti, että asiakkaita on käynyt harvakseltaan.

– Hiljaisempaa on ollut kuin moneen vuoteen, Siivonen totesi.

Torstai paras päivä

Aamupäivän aikana asiakkaita oli käynyt Siivosen mukaan yhden käden sormilla laskettava määrä. Hän toivoi, että juhannuksen lähestyessä perunaa menisi kaupaksi paremmin.

– Torstai on yleensä ollut paras päivä. Perjantainakin olen täällä, mutta silloin monet ovat jo lähteneet juhannusta viettämään.

Siivosen myymät perunat tulevat hänen isänsä perunamailta Pyhärannan Polttilasta. Myynnissä oli siikliä ja annabellaa.

– Ei näissä paljon eroa ole. Siikliä raumalaiset haluavat enemmän.

Pyramidi mitan päälle

Perunoita myydään Siivosen kojulla isoissa kapoissa, pienissä kapoissa ja litran mitalla. Iso kappa on noin viiden litran kokoinen ja pieni kahden litran.

Ison kapan hinta on 35 euroa ja pienen 15. Litran saa 8 eurolla.

– Pieni kappa on yleisin määrä, mitä ostetaan. Perunoita pitää olla reilusti, kapan päälle tulee vielä kunnon pyramidi, Siivonen kuvailee.

Torilla peruna on kalliimpaa kuin marketeissa. Siivosen mukaan torilta ostaessa on se etu, että pottu on varmasti tuoretta.

– Nämä on aamulla nostettu isän perunamaalta, Siivonen sanoi esitellen tuoreita herkkuja laaristaan.

Vihannesmyyntiä kesäyrittäjänä

Torilla oli perinteiseen tapaan mynnissä myös muita tuoretuotteita.

Tiistaina ensimmäistä kertaa myyntihommissa oli Eurasta kotoisin oleva raumalaistunut Lassi Koivunen. Hänellä oli tiskillään Härkälän puutarhan vihanneksia.

– Olen mukana Rauman kaupungin kesäyrittäjyysohjelmassa. Vanhempani asuvat lähellä Härkälän puutarhaa, ja kävin sieltä kysymässä, että saisinko hankkia heiltä vihanneksia torilla myytäväksi, Koivunen kertoo.

– Jonkin verran asiakkaita on jo käynytkin.

Tiistaina vihannesmyynnin aloittanut Koivunen arveli olevansa torilla loppuviikon.

– Ainakin vielä perjantaina olen täällä, ehkä lauantainakin.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut