Pertti Aarniolle Petäjäksen karhunkääpä oli elämän ensimmäinen.
Kun joku on harvinainen, se ei välttämättä tule vastaan, vaikka kuluisi vuosikymmeniä. Toisaalta yllätys voi olla edessä yhtäkkiä ja odottamatta, ja vielä ihan arkipäiväisessä tilanteessa. Juuri näin kävi Pertti Aarniolle ja hänen vaimolleen Riitalle, kun he olivat ajelemassa Petäjäksessä viime sunnuntaina.
– Lähdettyämme parkista vaimo käski peruuttaa takaisin nähtyään jotain ihmeellistä, Pertti Aarnio kertoo.
Tuo ihmeellinen oli tumman kahvin värinen, isokokoinen kääpä, jonka lakkien reunat olivat silmiinpistävän keltaiset.
Se kasvoi tukevan männyn juurella ihan tien vieressä.
– Otin muutaman kuvan ja vertailin niitä netissä oleviin kuviin, Aarnio kertoo.
Hän päätyi siihen, että kyseessä olisi karhunkääpä. Raumalaisen pyynnöstä lajinmäärityksen vahvisti yliopistonlehtori ja kääpätutkija Panu Halme Jyväskylän yliopistosta.
– Laji on oikein, ja havainto on melko harvinainen kun on niin sanotusti luonnossa.
Karhunkäävän itiöemän kasvava reuna on keltainen. Kun kasvu loppuu, koko kääpä tummuu ruskeaksi.
Karhunkääpä on Suomessa kohtuullisen yleinen.
Tämä johtuu kuitenkin siitä, että lajin löytää useimmiten kookkaiden puistopuiden tyveltä tai kupeelta kuin metsästä.
Metsäluonnossa karhunkääpä on sen sijaan todellinen harvinaisuus. Siihen on vissi syy: sienelle kelpaa isännäksi vain riittävän vanha, mieluusti satavuotias mänty tai lehtikuusi.
Niitä ei nykyisessä metsäluonnossa pahemmin ole tarjolla varsinkaan eteläisessä Suomessa.
– Laji olisi varmasti maassamme uhanalainen ilman vanhojen puistopuiden, erityisesti vanhojen puistolehtikuusien juurilla olevia esiintymiä, Halme sanoo.
Aarnio on aktiivinen sienestäjä, mutta karhunkääpään hän ei ole törmännyt koskaan aiemmin.
– Havainto oli minulle ensimmäinen, ja olen 74-vuotias, Aarnio sanoo.
– Lähetin kuvan myös vaimoni veljelle, joka kulkee paljon erämaissa ympäri Suomea. Hänkään ei ole ennen moista nähnyt.
Petäjäs on tunnettu hyvin vanhoista, kilpikaarnaisista petäjistään. Niitä on jäljellä, vaikka maailma ympärillä on mullistunut.
Karhunkäävän löytymisellä onkin myös muita kuin pelkkään erikoiseen lajiin liittyviä kiinnostavuusarvoja. Löytö muistuttaa Petäjäksen elonkirjosta ja sen merkityksestä raumalaisessa kaupunkiluonnossa.
Karhunkääpä loisii iäkkäillä, usein vähintään satavuotiailla männyillä tai lehtikuusilla. Pertti Aarnion havaitsema yksilö löysi sopivan kilpikaarnapetäjän Petäjäksestä.
Karhunkääpä (Phaeolus schweinitzii)
Puiden juuriloisena ja tyvilahottajana elävä kääpä.
Itiöemä on yksivuotinen, usein suurikokoinen ja kerroksellinen.
Väri on tumman ruskea lukuunottamatta nuoren itiöemän lakin reunaa, joka on keltainen.
Kun lakin kasvu loppuu, itiöemä tummuu kokonaan ruskeaksi.
Käävän isäntäpuita ovat Suomessa lähinnä mänty ja lehtikuusi.
Puuksi kelpaa vain iäkäs, usein vasta satavuotias puu.
Etelä-Suomen puistoissa jopa yleinen, vanhoissa metsissä harvinainen.
Kuollut itiöemä hajoaa hitaasti, ja voi siksi säilyä kasvupaikalla jopa vuosikausia.
Karhunkääpä voi kasvattaa itiöemän saman puun luona jopa joka vuosi.
Väitteet siitä, että itiöemän "uusi tuleminen" kestäisi vuosikymmeniä, eivät siis pidä paikkaansa.
Vuonna 2019 Kaisaniemen kasvitieteellise
Luonnontieteellisen keskusmuseon Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan tuolloin vanhin puu, 230-vuotias siperianlehtikuusi, jouduttiin kaatamaan vuonna 2019 karhunkäävän aiheuttaman kaatumisriskin vuoksi.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.