Pienenkin keittiön remonttiin kannattaa satsata kunnolla

Monta asiaa pitää ensin selvittää, ennen kuin vanhaa keittiötä ryhdytään purkamaan pois.

Suunnittelustudio Odean yrittäjä, rakennusarkkitehti Outi Aho kertoo pitävänsä erityisesti pienempien keittiöiden suunnittelusta, sillä kaikkien toimintojen yhteensovittaminen pieneen tilaan on hänen mukaansa mielenkiintoinen tehtävä. Kuva: Juha Sinisalo

– Keittiöremontti on iso sijoitus, vaikka kyseessä olisi pienikin tila. Jos asiaa kuitenkin ajattelee pidemmälle, niin remonttiin kannattaa satsata, jotta keittiö palvelisi ja kestäisi aikaa mahdollisimman pitkään, rakennusarkkitehti Outi Aho Suunnittelustudio Odea Oy:stä neuvoo.

”Satsaamisella” Aho tarkoittaa suunnittelua, laadukkaita kalusteita, kodinkoneita, materiaalivalintoja ja väritystä.

– Kun pääkohdat on mietitty huolellisesti ja aikaa kestäen, keittiön ilmettä on myöhemmin helppo virkistää vaikka värillisillä pienkoneilla tai uusilla verhoilla.

Kerros- ja rivitalojen yksiöissä ja kaksioissa on usein varsin pieni keittiötila. Aho kertoo pitävänsä erityisesti juuri pienempien keittiöiden suunnittelusta, sillä kaikkien toimintojen yhteensovittaminen pieneen tilaan on hänen mukaansa mielenkiintoinen tehtävä.

– Mitä pienempi keittiö on, sitä enemmän korostuu huolellinen suunnittelutyö. Pitää selvittää tarkkaan, mitä kaappeihin mahtuu ja onko laskutilaa tarpeeksi. Esimerkiksi yhden tai kahden asukkaan pikkukeittiössä kaksilevyinen keraaminen keittotaso voi riittää, jolloin saadaan lisää laskutilaa. Sitten pitää miettiä, mikä ovi avautuu mihinkin suuntaan ja ottaa huomioon, mikä on käyttäjän kätisyys.

Ahon mukaan kuivauskaapin leveydestäkin keskustellaan usein.

– Kuivauskaapin ei tarvitse olla kooltaan kovin iso, sillä nykyään suurimmalla osalla on keittiössään astianpesukone.

Aho kertoo ryhtyvänsä suunnittelemaan keittiötä käymällä paikan päällä mittaamassa kohteen.

Samalla keskustellaan asiakkaan kanssa, mitä keittiöön haluttaisiin? Mikä nykyisessä keittiössä harmittaa? Minkälaisia kodinkonetarpeita olisi?

– Työtasojen ja kaappien korkeudet saattavat olla vanhassa keittiössä vanhojen stadardien mukaan, myös toiminnot voivat olla huonosti sijoitettuina. Pyrin noudattamaan yleisiä keittiösuunnittelun ohjeistuksia, mutta joskus, esimerkiksi tilan puutteen vuoksi, joudutaan tekemään kompromisseja.

Aho tekee asiakkaalle mitoitetut keittiösuunnitelmat, joiden perusteella tämä voi pyytää tarjouksia keittiöiden toimittajilta.

– Olen niin sanotusti puolueeton keittiöfirmojen suhteen. Keskustelemme asiakkaan kanssa muiden muassa materiaaleista ja väreistä asiakkaan kanssa, mutta lopulliset materiaalivalinnat asiakas tekee useimmiten valitsemansa kalustetoimittajan kanssa.

Pysyäkseen ajan hermolla keittiöiden maailmassa Outi Aho seuraa koti- ja ulkomaisia sisustuslehtiä sekä sosiaalista mediaa.

Ilmoita aina isännöitsijälle

Kun taloyhtiöön kuuluvassa huoneistossa ryhdytään suunnittelemaan keittiöremonttia, pitäisi aina ensimmäiseksi olla yhteydessä isännöitsijään.

Hän osaa neuvoa, miten hankkeessa tulisi edetä, jotta kaikki sujuisi taloyhtiön sääntöjen mukaan.

– Normiremontti ei vaadi lupaa kaupungin rakennusvalvonnalta, mutta isännöitsijälle siitä pitää tietenkin ilmoittaa, jo remontista aiheutuvan melunkin takia. Mikäli huoneistossa tehdään isompaa remonttia, esimerkiksi puretaan tai siirretään seinää, rakennusvalvonnalta pitää hankkia toimenpidelupa ja varmistaa, että kyseisen seinän voi todellakin purkaa, rakennusarkkitehti Outi Aho muistuttaa.

Mahdollisten kantavien seinien selvittely alkaa vanhoista piirustuksista, joten Aho suosittelee kaivamaan ne esille ennen remonttia.

Vanhemmissa taloyhtiöissä pitää tehdä ennen remonttia asbestikartoitus, ellei sellaista ole kyseisessä yhtiössä esimerkiksi linjasaneerauksen yhteydessä jo tehty.

Kartoituksen tekee valtuutettu yritys, joka ottaa kohteesta näytteet ja tekee analyysin.

– Jos vaikka vain keittiön välitilan laattojen alla on asbestia, sitä ei saa mennä itse purkamaan, vaan työn suorittaa asiaan valtuutettu firma.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut