Pikimust Perjanda ja joulunavaus värittävät Rauman viikonloppua - katso ohjelma

Pikimust Perjanda -päivää vietetiin Raumalla ensimmäistä kertaa viime vuonna. Idea on lähtöisin Yhdysvalloista, missä Black Friday käynnistää jouluostokauden. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Rauman keskustan joulukausi käynnistyy toden teolla ensi perjantaina, kun vietetään viime vuodelta tuttua Pikimust Perjanda -tapahtumaa.

Keskustan liikkeet, joista valtaosa on Vanhassa Raumassa, ovat avoinna aamuseitsemästä iltayhdeksään.

Päivä käynnistyy jo varhain pystykaffella torilla, kun pystykaffe on happy hour -tunnelmissa.

Kahvia ja teetä on tarjolla ilmaiseksi seitsemästä kahdeksaan. Illalla torilla tarjotaan glögiä ja pipareita. Lisäksi päivän aikana pääsee elokuviin edullisesti.

Ennen kuin tempauksessa mukana olevat liikkeet sulkevat ovensa, sytytetään jouluvalot.

– Aiemmin valot on sytytetty lauantaina päivällä, mutta paremminhan ne näkyvät pimeässä, perustelee Rauman Yrittäjät ry:n toiminnanjohtajan sijainen Sari Mantere.

Joulun avauksesa lauantaina joulupukki ja kumppanit valtaavat Rauman keskustan ensi lauantaina. Hevoskyyditystä on myös luvassa.

Tuttuun tapaan Karin koulun tonttukuorot esiintyvät eri puolilla keskustaa.

Tonttujen yö -tapahtuman vuoro on 9. joulukuuta.

Pikimust Perjanda 18.11.

  • klo 7 liikkeet avautuvat.
  • klo 7–8 pystykaffe -happy hour, kahvi tai tee ilmaiseksi torilta.
  • klo 12–16 Iso-Hannussa esitettävät elokuvat 6 e.
  • klo 17–20 torilla glögi- ja piparitarjoilu sekä ilmapallojen jakoa.
  • klo 17–20 Potkurissa kasvomaalausta.
  • klo 18.30 torilla poikasoittokunta esiintyy.
  • klo 19 torilla keskustan jouluvalojen sytytys, Häplänperän Valittajat esiintyy.
  • klo 21 liikkeet sulkevat ovensa.
  • Muutokset mahdollisia.Lisätietoa: www.rakastunutraumaan.fi

Joulunavaus Raumalla 19.11.

  • Joulupukki paikalla torilla klo 10–11, keskuspuistossa 11.30–12.15 ja torilla 12.30–14.
  • Hevoskyydistystä halukkaille torin ympäristössä klo 12.30–13.30.
  • Duo Ansan tanssiesitys klo 12 torilla. Karin koulun tonttukuorot kiertävät keskustassa.
  • Laitilassa joulunavaus on 26.11., ja U:gissa 27.11., Eurassa 2.12. ja Eurajoella 3.12.

Lisää aiheesta

Pikimust Perjanda järjestetään toisen kerran - ”Hulluna harmittaa viime vuoden poisjäänti”