Pikkuhiljaa kohti isompia rautoja – Tytti Parjanen on kehittynyt nopeasti painonnoston maajoukkuevalmentajan opissa

Painonnosto on nostamassa hiljalleen Raumalla päätään.

Tytti Parjanen harrasti opiskeluaikanaan aktiivisesti taekwondoa, mutta Raumalle takaisin muutettuaan laji jäi.

Oli aika etsiä uusi harrastus.

Sellainen löytyikin lopulta hänen miehensä kannustamana. Parjanen kävi Porissa keväällä 2015 painonnoston alkeiskurssin.

– Olin tyypillinen nainen, joka luuli, että minulle kasvaa ihan kauhean suuret lihakset. Sitten selvisi, ettei siinä käy niin.

Olitko pettynyt vai helpottunut?

– Enemmänkin pettynyt. Mutta monella taitaa olla se harhaluulo, että painonnosto on isokokoisten ihmisten hommaa, sanoo Parjanen, joka tähtää 59-kiloisten sarjaan.

Myöhemmin vaaka kuitenkin paljasti, että jotain muutosta on tapahtunut.

– En näyttänyt Arnold Schwarzeneggeriltä, mutta kymmenen kiloa tuli ensimmäisenä vuonna pelkkää lihasta lisää. Itse en sitä huomannut, hän naurahtaa.

Nyt kolme vuotta myöhemmin Parjanen, 33, on harvinainen raumalaisvoimailija. Hän on SM-tason kilpailija nimenomaan painonnostossa.

Voimanostoon ja vahva mies -lajeihin kallistuneessa kaupungissa hän on joutunut taiteilemaan harjoitustilojen sekä -varusteiden kanssa.

 En näyttänyt Arnold Schwarzeneggeriltä, mutta kymmenen kiloa tuli ensimmäisenä vuonna pelkkää lihasta lisää. Itse en sitä huomannut.

Parjanen hankki itselleen nopeasti oman naisten tangon, jotta voi harrastaa periaatteessa missä vain.

– Tosin ei Raumalla voi monellakaan salilla edes pudottaa painoja lattialle. Harjoituspaikkoja on periaatteessa vain muutamia.

Painonnosto on ottamassa kuitenkin Raumalla varovaisia askeleita eteenpäin. Kourujärven kuntosali, tai oikeastaan Rauman Voimailijat, sai torstaina lahjoituksena ensimmäisen naisten painonnostotangon.

Parjanen uskoo, että miesten tankoon verrattuna viisi kiloa kevyempi väline voi vaikuttaa innostukseen.

– Siinä on varmasti yksi syy, miksi naiset eivät täällä harrasta lajia. Eivätkä nuo miesten tangot ole kovin hyviä. Otepinnat ovat kuluneet, eivätkä tangon päätkään oikein pyöri, hän tietää.

Lajin vahvana nostattajana Raumalla häärii loimaalaistaustainen painonnoston maajoukkuevalmentaja Arto Savonen.

Olkiluodossa työskentelevä Savonen alkoi keväällä käydä Kourujärven salilla ja on saanut ympärilleen innokkaita harrastajia.Torstaina salilla käytiin jo ensimmäiset harjoituskilpailut.

– Arton kautta olemme varmaan kaikki ”pommarille” tulleet. Emme me täällä varmaan muuten kävisi, Parjanen näkee.Hän kuuli Savosen harjoituksista vasta muutama kuukausi sitten ja meni esittäytymään.

Kohtaaminen tiesi heti valmennuskumppanuuden syntymistä.

Parjasen mukaan hän on kehittynyt nostajana nopeaa vauhtia, kun vieressä kannustaa kokenut valmentaja.

– Varmaan suurin ongelmani on ollutkin, että olen yrittänyt yksin treenata. Ei sitä vaan huomaa, mitä tekee väärin. Sitten vain toistaa väärää asiaa, ja pahemmaksi menee.

Parjanen muistelee, että ensimmäisenä vuotena häntä pelotti nostaa 40 kiloa suorille käsille, mutta nyt hän nostaa kisaennätyksinään tempauksesta 67 kiloa ja työnnössä 85 kiloa.

Tuloskehitys on ollut nostajan laskujen mukaan melko tasaista.

– Mutta kun tulin Savosen valmennukseen, niin tein yhtäkkiä työnnössä kymmenen kiloa kovempia tuloksia. Tämä on hyvin henkinenkin laji.

– Jonain päivänä ei tule mistään mitään, toisena on vain päättänyt, että menee niiden rautojen alle. Jos epäröi hiemankin, niin ei siitä tulekaan mitään.

Parjanen sijoittui helmikuun SM-kisoissa kymmenenneksi. Ensi vuoden kisoihin hän tähtää alempaan 59-kiloisten sarjaan.

Parjanen toivoo, että niissä kisoissa olisi nähtävissä jo valmentajan tuomaa kehitystä.

– Tähtäin olisi jossain vaiheessa siinä, että olisin esimerkiksi SM-pronssilla. Olisin jo todella iloinen siitä. Siellä on kuitenkin todella kovia nostajia.

Painonnosto on vienyt raumalaisnaisen varmasti mennessään. Porin Puntti-Karhuja edustava nostaja kuuluu nykyisin myös seuransa johtokuntaan.

– Osasyy siihen voi olla se, että olen graafinen suunnittelija. Minut oli helppo ottaa mukaan, sillä osaan auttaa myös viestinnässä ja markkinoinnissa, hän naurahtaa.

– Lajia voi muuten suositella toimistotyöläiselle. Olen päässyt tehokkaasti eroon sekä niska- ja hartiakivuista, mutta sen lisäksi olen vahvistanut heikkoja ranteitani.

Vaikka Parjanen harjoittelee Raumalla, hän haaveilee siitä, että voisi myös kilpailla raumalaisseurassa. Sellaista vain ei painonnostossa ole.

– Minua kiinnostaisi, jos saisi edes tehtyä alajaoston jollekin seuralle. Varmasti täällä kiinnostuneita olisi, Parjanen uskoo.

Painonnostotreenit kiinnostuneille tiistaisin ja torstaisin Pommarissa klo 16.30 jälkeen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut