Porin poika pääsi Raumalla unelmarooliin – vai oliko se sittenkin hikisin?

Raumalla näyttelijänuransa aloittanut Matti Hakulinen lähettää tutuille terveisiä ja muistelee lämmöllä Rauman vuosiaan. Kuva: Juha Sinisalo

Uuden Rauman lehtileikkeessä vuodelta 1994 nuori näyttelijä Matti Hakulinen poseeraa karvaisessa rooliasussa, joka jutun mukaan on kuuma ja rooli näyttelijänuran siihenastista hikisin. Jutussa hän kertoo, että näyttelee koiraa antaumuksella, miettii mitä koira funtsii ja toteaa samaan syssyyn, ettei se taida mitään funtsia.

Tampereella jo vuosia asunut Hakulinen muistaa roolin yhä hyvin, se oli Helge, muinaissuomalainen susibokseri Äänirosvo-näytelmässä.

– Ohjaaja oli Tommi Auvinen, jonka kanssa olen sittemmin tehnyt paljon töitä. Hän asuu tuossa Nokialla, mutta on nyt Kuopion kaupunginteatterin johtaja.

Rauman teatterin vuosikymmenten takaisesta näytelmästä on Hakulisen mukaan olemassa myös paikallistelevision tekemä videoklippi.

– Esityksestä on varmaan yli 27–28 vuotta, Hakulinen laskeskelee.

Näyttelijä on otettu yhteydenotosta.

– Porista ei kyllä ole kertaakaan perään soiteltu, syntyjään porilainen näyttelijä nauraa.

Hakulinen on haastatteluhetkellä päättelemässä taukoaan – ja niin kliseiltä kuin se saattaa kuulostaa, hän on syönyt mustaamakkaraa.

Parhaillaan näyttelijä on mukana teatterissa Kotiopettajattaren romaanissa ja Christie-dekkarissa Eikä yksikään pelastunut. Parhaillaan harjoitellaan Anastasia-musikaalia.

Hakulinen oli parikymppinen nuorukainen saadessaan Rauman kaupunginteatterista harjoittelijan paikan ja viihtyikin merikaupungissa koko vuosikymmenen. Sieltä matka jatkui Porin teatteriin, Joensuuhun, takaisin Poriin, Jyväskylään ja viimein Tampereelle, jossa kotiteatterina on ollut Tampereen teatteri jo kymmenen vuoden ajan.

– Raumalle tulin silloin kun ohjaajana oli Maarit Pyökäri. Opiskelin näyttelijäksi ottamalla yksityistunteja Tampereella ja Helsingissä. Se oli todella hyvä koulu.

Raumalta näyttelijä muistaa monet produktiot, kuten Humisevan Harjun, Saiturin ja Salaisen puutarhan.

– Se oli aika hienoa aikaa, silloin teattereissa ei vielä puhuttu rahasta ja tulosvastuusta vaan tehtiin juttuja ja toivottiin, että väki tulisi niitä katsomaan. Ja tulikin, Pyökärin aikana täyttöaste hipoi sataa.

Nykyään näytelmäproduktiot tehdään Hakulisen mukaan paljon lyhyemmällä ajalla kuin Rauman vuosina.

– Töitä tehdään paljon enemmän kotona. Rauman aikoina pääkirjaa, plaria, ei viety kotiin eikä reploja juuri kotona opeteltu, näyttelijä muistelee.

Rauman vuodet jäivät mieleen lämpimänä aikana. Syntyperäinen porilainen jopa tunnustaa, että Rauma oli mukavampi paikka asua kuin Pori.

– Asuinkin Vanhassa Raumassa. Raumalle olen joka kesä palannut, niin viime kesänäkin.

Haastattelun aikana Hakuliselle juolahtaa mieleen hauska muisto: teatteriporukka vetäytyi vahvan siman kanssa kesäiseksi viikonlopuksi Fåfängaan.

– Mukana olivat ainakin Kimmo Rae ja Juha Lehtola. Se oli sellaista nuorta taiteilijaelämää, näyttelijä nauraa.

Hakulisen tuo sisämaasta läntiselle rannikolle joka kesä myös Juha Hurmeen Yövieraat-teatteriryhmä, jonka alkuperäisjäseniä hän on Rauman teatterin kapellimestari Perttu Suomisen ohella.

Ryhmä on vuodesta 1995 saakka esiintynyt Kustavin Volter Kilpi -päivillä.

– Se on aina ollut sellainen henkireikä.

Teatterin ja ylipäätään kulttuurin merkitys on Hakulisen mukaan korona-aikana korostunut. Raumalle hän lähettää terveisiä paitsi tutuille, kaikille muillekin.

– Pitäkää huolta, että oma, vahva teatteri on ja pysyy, se on tärkeä asia kaupungille.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.