
Lapsuudessani perheellämme oli tapana 1960-luvulta alkaen tehdä kesälomamatkoja Pohjois-Suomeen ja pysähtyä äidinpuoleisissa sukulaisissa Pudasjärvellä.
Kohteemme oli Kurenalla sijaitseva hirsirunkoinen Kotikumpu, äidin isovanhempien talo, jossa edelleen asui sukulaisia, ja jonne me etelän ihmiset olimme aina tervetulleita.
Kerran, joskus 1970-luvun paikkeilla Kotikumpua lähestyessämme huomasimme, että talon ohi kulkeva tienpätkä oli saanut nimekseen Nortamontie!
Nortamon me kyllä satakuntalaisina hyvinkin tiesimme, mutta mitä tekemistä Nortamolla oli Pudasjärven kanssa?
Selvisi, että Hj. oli toiminut piirilääkärinä Pudasjärvellä ja kuulopuheen mukaan asunut tuona aikana Kotikummussa. Äitini isoisä, opettaja Matti Isomursu (1864-1926), oli rakentanut talon eläkekodikseen.
Talon rakentaminen oli aloitettu vuoden 1910 paikkeilla ja se valmistui 1914, mutta eläkkeelle Matti Isomursu jäi vasta vuonna 1924. Ennen eläköitymistään taloa oli vuokrattu mm. Pudasjärven kunnalle toimitiloiksi, mutta talossa oli asunut muitakin vuokralaisia. Isomursun kuusilapsinen perhe oli asunut tätä ennen Lakarin koululla.
Tätä tekstiä laatiessani tuli vastaan yllätys: Hj. Nortamo ei ollut mitenkään voinut asua Kotikummussa.

Nortamon piirilääkärin pesti Pudasjärvellä sijoittuu vuosiin 1900-1903 ja Kotikumpuhan valmistui vasta vuonna 1914. Tulin siihen tulokseen pienen tutkimukseni jälkeen, että Nortamo oli asustellut ja ottanut potilaita vastaan saman kujan varrella sijainneessa, nyt jo puretussa talossa.
Samaisessa talossa asui ja harjoitti lääkärintointaan myös Nortamon seuraaja Mellberg. Aili Pelttarin kirjoittamassa kotiseutukirjassa ”Mennyttä aikaa Kurenalla ennen ja jälkeen 1907” kyseistä taloa kutsutaan Mellbergin taloksi.
Huomattakoon, että Pudasjärvellä oli Nortamon aikaan apteekki, mutta ei minkäänlaista sairaalaa. Sitä alettiin rakentaa vasta Mellbergin aikaan.

Ilmeistä siis on, että Nortamo asui talossa, jonka tontti oli aikoinaan erotettu Matti Isomursun maista ja joka sijaitsi Kotikumman naapurissa. Siis samaisen kujan varrella niin, että talot sijaitsivat Iijoen läheisyydessä.
Totta on kuitenkin se, että Hj. ja Matti Isomursu tunsivat toisensa varsin hyvin. Matti Isomursu oli aikanaan monessa mukana ja aktiivinen kuntavaikuttaja, joten kunnan asioissakin he varmasti tapasivat, ehkä jopa ystävystyivät.
Lisäksi Nortamo myös poisti Isomursun umpilisäkkeen apteekkarin avustuksella potilaan maatessa salin pöydällä! Mutta minkä salin? Lakarin koululla ehkä?
Operaatioon liittyi pieni kommellus: eetteripullo putosi apteekkarilta vahingossa lattialle ja särkyi, jolloin kaikki kolme leikkauksessa mukana ollutta meinasivat nukahtaa…

Matti Isomursun jälkeläisille jäi myös konkreettinen muisto Nortamosta. Kun Hj. muutti pois Pudasjärveltä, Iijoki tulvi niin rajusti, ettei huonekalujen siirtäminen talosta muuttokuormaan onnistunut.
Niinpä Matti Isomursu osti kokonaisen rokokoo-kaluston ja sisusti sillä asuntoaan Lakarin koululla. Huonekalut näkyvät kuvassa, jossa Matti Isomursu viettää 60-vuotis- ja eläkejuhliaan vielä koululla.
Myöhemmin ne siirtyivät Kotikummulle ja Matti Isomursun kuoltua osia kalustosta siirtyi perintönä hänen lastensa koteihin. Isoäitini mukana Tyrväälle lähti yksi nojatuoli, jonka nykyään omistaa serkkuni. Kotikummulle ei jäänyt yhtäkään osaa kalustosta.

Hj. Nortamon Pudasjärven ajasta ei ilmeisesti tiedetä Raumalla paljonkaan.
Syy lienee pitkä matka Raumalta Pudasjärvelle sekä hankala yhteydenpito tuona aikana. Pudasjärveltä Nortamo, kuten hyvin tiedetään, muutti lääkäriksi Poriin.
Nortamontie Pudasjärveltä löytyy toki edelleenkin, mutta katujärjestelyjen vuoksi se sijaitsee hieman eri paikassa kuin alun perin. Kotikummun osoite on nykyisin Kumputie, mutta rakennus lienee yksi vanhimmista Kurenalan edelleen asutuista taloista ja talon isäntä on nimeltään Isomursu, joka hänkin on opettaja kuten talon rakentajakin aikoinaan.
Etelän sukulaiset ovat nykyäänkin yhtä tervetulleita Kotikummulle kuin aikaisemminkin.
Kirjoittaja on raumalainen kasvatustieteen lehtori, emerita Hanna Alho-Kivi, Matti Isomursun tyttärentyttärentytär