Pukki ja kannattajien heittämä pommi jäivät mieleen –  FC Rauman juniorit pääsivät saattamaan maajoukkuepelaajia EM-karsintaottelussa

Konsta Sajantola, Luka Aromaa, Jiri Laakso, Lenni Heikkilä ja Eetu Heikkilä uskovat, että jos Suomi pääsisi EM-kisoihin, se voittaisi kaikki pelit.

Kupittaan pukukoppikäytävillä kävi jännittynyt kuhina ennen Suomen ja Armenian välisen EM-karsintaottelun alkua, kun FC Rauman jalkapallojuniorit valmistautuivat saattamaan pelaajia kentälle.

Yhden kymppipaidan saapuminen pelaajajonoon sai ajan pysähtymään.

– Kun Pukki tuli kohdalle, jätkät jähmettyivät, joukkueenjohtaja Laura Yli-Pietilä hymyilee.

Teemu Pukki edustaa nykyisille junioreille jotain mitä aiempi kymppipaita Jari Litmanen edusti aiemmalle sukupolvelle.

Kun Konsta Sajantolalta, Luka Aromaalta, Jiri Laaksolta, Lenni Heikkilältä ja Eetu Heikkilältä kyselee, mitä maaottelusta jäi mieleen, Pukin nimi tulee kuin pyssyn suusta.

Hyökkääjä viimeisteli kaksi maalia nostamalla läpiajosta pallon yli Armenian maalivahdin Aram Airapetjanin. Pojat tosin kertovat tehneensä kaikki tuollaisia maaleja itsekin.

Jotain taitoja Pukilta jäi kuitenkin opittavaksikin.

– Haluaisin osata skillsejä, sellaisia kuin Pukilla, Jiri Laakso ilmoittaa.

Pukin ohella pojat nostavat Huuhkajista suosikkipelaajakseen Glen Kamaran.

– Kamara kannustaa muita ja auttaa pelaamisessa tosi paljon. Sillä on hyvät syötöt ja se ottaisi varmaan pallon pois, vaikka olisi viimeinen mies kentällä, Konsta, Luka, Jiri, Lenni ja Eetu täsmentävät.

FC Rauman 2010–11-syntyneet pojat valittiin saattajiksi Palloliiton arvonnan kautta. 8–9-vuotiaita junioreita oli matkassa yhteensä 23, joten saattajia riitti Armenian pelaajillekin.

Vierasjoukkueen pelaajia ei kuitenkaan tullut pelissä seurattua erityisen sympaattisesti.

– Ne pelasi sikaa, pojat ilmoittavat.

Likaista peliä pelasivat myös Turkuun saapuneet Armenian kannattajat.

– Armenian kannattajat heittivät niitä savupommeja, pojat muistavat.

– Ja sitten tulivat ne poliisit varusteissa. Se oli siistiä.

Suomen avausmaalin jälkeen Armenian kannattaja heitti pienen pommin katsomoon. Asiasta kertoneiden Turun Sanomien ja Ylen mukaan tilanteessa loukkaantui suomalaiskatsoja.

Valmentaja Miikka Sajantola kertoo, että kaikkien mielestä välikohtaus ei ollut aivan yhtä siistiä. Osa pojista selvästi pelästyi pommia.

Toisaalta yli 7 000 katsojan luoma tunnelma teki seurueeseen vaikutuksen.

– Tuo oli ehkä vielä pieni peli isossa jalkapallomaailmassa, mutta pojat huomasivat, että se olikin ihan totta, eikä tapahtunut vain telkkarissa. Toivottavasti kokemus innostaisi poikia harjoittelemaan ja ehkä unelmoimaan, että voisiko itsekin joku päivä pelata tuolla, Sajantola sanoo.

Konsta, Luka, Jiri, Lenni ja Eetu pohtivat, että maajoukkueessa pelaaminen voisi kiinnostaa.

– Se olisi kyllä aika vaikeaa, mutta olisi se aika hienoakin, Lenni järkeilee.

Seurajoukkuetasolla raumalaiset kannustavat muun muassa FC Barcelonaa, Juventusta ja PSG:tä, mutta aikovat seurata Suomen pelejä jatkossakin.

– Mennään uudestaankin peliin, jos pääsisi. Liput ovat kyllä sikakalliita.

Suomen EM-kisapaikka voi saada sinettinsä 15.11. pelattavassa kotiottelussa Liechtensteinia vastaan. Sen pelin kaikki kertovat katsovansa, kuka telkkarista, kuka tietokoneelta ja kuka kännykästä.

FC Rauman junioreille on selvää, mitä paikka EM-kisoissa tarkoittaisi.

– Hyvää. Sitä, että Suomi voittaisi kaikki pelit.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut