Puutteet digitaidoissa eivät ole vain ikäihmisten asia – myös nuoret tarvitsevat apua digiosaamisessa

Rauman Seudun katulähetys ja Valo-Valmennusyhdistys toteuttavat Valoa digiperustaitoihin Satakunnassa -hankkeen.

| Päivitetty

Valoa digiperustaitoihin Satakunnassa -hanke tuottaa ratkaisuja, joilla koulupudokkaille sekä koulutuksen ulkopuolelle jääneille nuorille turvataan riittävä digiosaaminen.

Toisin kuin yleisesti luullaan, puutteelliset digitaidot eivät ole pelkästään ikäihmisten asia. Monilla haavoittuvassa asemassa olevilla nuorilla ei ole tarvittavia välineitä eikä tarvittavaa osaamista tai rohkeutta verkossa tapahtuvaan sosiaaliseen toimintaan. Erityisesti koronapandemia on vaikuttanut siihen, että iso osa nuorille suunnatusta toiminnasta on siirtynyt verkkoon, ja monet nuoret ovat jääneet yksin kotiin.

Heidän sosiaalisten kontaktien määränsä on supistunut, eikä nuori ehkä tapaa kuin muutaman henkilön viikossa.

Rauman Seudun Katulähetys ry ja Valo-Valmennusyhdistys ry toteuttavat 1.1.2022–31.8.2023 Valoa digiperustaitoihin Satakunnassa -ESR-hankkeen yhteistyössä Laurea-ammattikorkeakoulun kanssa.

Hankkeella vahvistetaan haavoittuvassa asemassa olevien nuorten ja nuorten aikuisten sosiaalista osallisuutta yhä digitaalisemmassa koulutus- ja työelämässä.

Rauman Seudun Katulähetyksen toiminnanjohtaja Janne Rantala on innoissaan puolen miljoonan euron hankkeesta, jonka omarahoitusosuus Katulähetyksen ja Valo-Valmennusyhdistyksen osalta on yhteensä 69 000 euroa

– Haemme Rauman kaupungilta 30 000 euroa hankkeen omarahoitusosuuden kattamiseksi. Koska hanke toimii myös muissa Rauman seudun kunnissa ja Porissa, haemme omarahoitusosuutta myös muilta kunnilta ja yrityksiltä. Osuuskauppa Keula onkin jo ilmoittanut osallistuvansa hankkeen rahoitukseen yhteiskuntavastuun merkeissä, Rantala kertoo mielissään.

Valoa digiperustaitoihin Satakunnassa -hanke tuottaa ratkaisuja, joilla koulupudokkaille sekä koulutuksen ulkopuolelle jääneille nuorille turvataan riittävä digiosaaminen.

Kun nuorten digiosaaminen lisääntyy, paranevat myös koulutukseen ja työelämään osallistumisen mahdollisuudet.

– Kohtaamme vähintään 100 raumalaista nuorta tai nuorta aikuista, joista vähintään neljänkymmenen kanssa aloitetaan aktiivinen valmennusprosessi koulutus- ja työelämäosallisuuden vahvistamiseksi. Vähintään puolet hankkeeseen osallistuvista etenee myönteisesti kohti koulutusta ja työelämää, Rantala selvittää.

Nuorille annetaan yksilö- ja ryhmävalmennusta, jota voidaan toteutaa myös etänä hyödyntäen verkko-oppimisympäristöä.

Rantala on luottavainen siihen, että digitaidoissa eniten apua tarvitsevat nuoret kyllä tavoitetaan.

– Meillä on jo olemassa verkostot ja kanavat sekä kattava oppilaitosyhteistyö, joiden avulla löydämme nämä nuoret. Kehitämme myös koko ajan uusia tapoja nuorten kohtaamiseen. Emme voi toimia pelkästään virastoaikoina, vaan meidän pitää mennä sinne, missä kohderyhmämme nuoret ovat.

Digitaitohankkeessa työskentelee 4,5 henkilöä koko hankkeen ajan, ja heistä vähintään kolme työskentelee Raumalla.

– Sopivien työntekijöiden rekrytointi onkin juuri alkamassa, Rantala vinkkaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut