”Keka” on kutsunut toimittajan ja kuvaajan tekemään juttua pyöräkorjauksista: hän on tehnyt niitä Raumalla yhtäjaksoisesti kolmekymmentä vuotta. Virstanpylväs tuli täyteen 1. heinäkuuta.
Hyvin nopeasti käy kuitenkin selväksi, että takarattaat ja renkaanvaihdot jäävät nyt vääjäämättä sivurooliin. Kekan Pyöräpajaa pyörittävä Keijo Koski – siis se Keka – on nimittäin paljon muutakin kuin mekaanikko.
Ennen kaikkea hän on persoona. Juttua alkaa pulputa paljon ennen kuin haastattelunauhaa on saatu edes käyntiin.
Saamme kierroksen ympäri tonttia. Olemme Mäkikadulla, Syvärauman omakotitaloalueen ytimessä. Keka on asunut täällä yli 50 vuotta.
Läpi käydään niin grillikotaa muistuttava ulkorakennus (”ei tämä ole kota, vaan lato”), autotallilaajennus jonka yhteydessä ovat myös itse pyöräpaja ja sauna (”katsos tuota tuuliviiriä, se ei ole kukko vaan metso, äitini tyttönimen mukaan”) sekä pieni sympaattinen lampi (”ei parane pulahtaa uimaan, kun vettä on syvässä päässä puoli metriä”).
Istahdamme pyöräpajan puolelle. Siellä Keka fiksaa pyöriä neljänä päivänä viikossa. Työmatka on lyhyt: parikymmentä metriä päärakennukselta, siis kotoa.
– Voin tulla tänne aamulla viideltä. Mulla on kylpytakki päällä ja ovi lukossa. Saan siinä tehtyä aika paljon.
Paja on puhdas ja hyvässä järjestyksessä. Kaikkea löytyy: satuloita, ketjuja, rataspakkoja. Rengasvarasto on oma huoneensa.
– Joku asiakas aina välillä kysyy, että onko mulla varaosia. Mistä niitä sitten saisin? En mä niitä tosta ruokakaupastakaan voi hakea. Mun päämaahantuoja on Tampereella.
Mäkikadun pajalla pyöriä on korjailtu kuitenkin vasta seitsemisen vuotta. Leijonanosan urastaan Keka teki Pyörä-Nurmilla (kyllä, Nurmilla: niin Keka itse taivuttaa sanan joka kerta).
– Olin siellä 22 vuotta yhtä soittoa. Myyjäksi mä sinne kyllä menin, mähän olen myyntijätkä. Mutta heinäkuussa loma-aikaan asiakkaathan oli kaikki lomalla. Totesin Nurmin Iirolle, että menisin korjaamon puolelle, siellä on töitä vaikka kuinka paljon.
Ja sille tielle hän jäi. Kuvitteli jäävänsä Nurmilta eläkkeellekin, mutta pyörähuollon ulkoistus sai päättämään toisin.Keka lähti talosta syksyllä 2012 ja polkaisi Pyöräpajan pystyyn keväällä 2013.
Mies täyttää joulukuussa 65 vuotta. Eläkekin siis jo juoksee, mutta Pyöräpaja pyörii, jotta yllättäen pehkoontuneen saunan remonttilainan saisi makseltua pois.
– En ole kyllä ikinä tienannut niin paljon kuin saisin, siis eläkkeen lisäksi. Tää on vähän sellaista huvia. Että... ei oo pakko jos ei taho, Keka toteaa ja nauraa rähättää päälle, kuten hän tekee usein.
En ole kyllä ikinä tienannut niin paljon kuin saisin. Tää on vähän sellaista huvia. Että... ei oo pakko jos ei taho.
Ei ole kuitenkaan syytä käsittää Kekan motiiveja väärin: asiakkaistaan yrittäjä pitää kyllä huolen, ja heidän palvelemisensa on ykkösprioriteetti.
Saunakuistin penkille pyöräilijä voi rauhassa istahtaa jutulle. Lainapyörä löytyy aina remontoitavan tilalle, ja se remontoitavakin tulee yleensä valmiiksi samana tai viimeistään seuraavana päivänä. Noutopalvelu on ainoa laatuaan Raumalla: Keka hakee pakullaan pyörän huoltoon ilmaiseksi viiden kilometrin säteellä.
Siirrymme lennosta saunakamariin, tai ”musariin” tai ”meidän rauhoittumisen paikkaan”. Seinällä on kitaroita, huonetta halkoo pitkittäissuunnassa paksu hirsi jonka päälle on ripustettu hevosen satula, karaokevehkeet nurkassa ovat ”viimeisen päälle”.
Keka tarttuu pyytämättä kitaraan (”espanjalainen, tää on ihan mieletön vehje, maksoin tästä kakskymppiä!”), iskee ilmoille muutaman soinnun ja alkaa laulaa.
– On paikka kuulu kurjuuden, talo nousevan auringon...
Ja komeasti se kajahtaakin. Laulu (”eli turpavärkki”) on miehen pääinstrumentti. Lisäksi taittuvat kitara ja basso.
Näitä taitojakin mies ehti ammatikseen harjoittaa ennen pyöräkorjaajan uraa. Laser Band kiersi 1980-luvulla komppaamassa nimekkäitäkin artisteja ympäri Suomen. Keka soitti bassoa ja lauloi.
– Kari Tapio, Matti Esko, Irwin Goodman, Eini, Lea Laven, Danny ja Armi... Ravintoloita ja lavoja. Siihen aikaan artisteilla oli harvoin oma bändi.
– Lopetin, kun omat lapset alkoi teititellä. Että jumalauta, vesimittarin lukija käy täällä useammin kuin isä.
Lopuksi on väkisin juteltava hetki pyöräilystäkin. Se on 30 vuodessa muuttunut.
Uusin trendi ovat sähköpyörät, joiden elektroniikkaan Keka ei koske – kun ei ole mikään sähkömies. Nestejarrutkin jäävät näpelöimättä – niistä pitää soittaa Suomisen Tomille (”meillä on Tomin kanssa hyvä diili”).
Muuten kaikki kyllä hoituu. Ammattitaitoa on kertynyt niin, että korjaustarpeen näkee yleensä jo pihalla pintapuolisella vilkaisulla.
Asiakkaina käyvät ”nuoret ja vanhat, keski-ikäiset ja yli-ikäiset”. Kaikista heistä Keka puhuu lämpimästi.
– Toistaiseksi vanhin on ollut Jalosen Pepe, poikasoittokunnan pitkäaikainen johtaja. Hän on 96, hän ei enää aja polkupyörällä. Toi sen mulle, halusi siitä viisikymppiä. Mä en yleensä osta käytettyjä pyöriä vaan saan niitä. Pepen kohdalla tein poikkeuksen, Keka virnistää.
Ikuisesti Keka ei pyöräremontteja kuitenkaan aio tehdä: joskushan se lainakin tulee maksettua. Sitten voi ”pikkuhiljaa feidata tän homman”.
– Eihän tässä tarvitse kun kolme vuotta nykertää. Sitten voi jo heittää vapaalle, relax.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.