Pyynpään auringonkukkapelto ihastuttaa – maisemapellosta voi hakea kukkia kotiin

Päivi Aaltonen poimi tiistaina komeita auringonkukkia kotiinsa omaksi ilokseen. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Rauman kaupunki kylvi keväällä auringonkukan siemeniä Pyynpäänkadun ja Sorkantien kulmauksessa sijaitsevaan maisemapeltoon.

Kauniin keltaisina hehkuvat auringokukat on tarkoitettu kaupunkilaisten iloksi ja silmänruuaksi, mutta niitä saa myös maltillisesti poimia omaan maljakkoon.

Wihertoimi toivoo, että auringonkukkia poimittaisiin varoen.

Sitkeävartisia kukkia ei saa repiä väkisin maasta, sillä silloin mukaan saattaa tarttua koko varsi sekä viereisiäkin kasveja. Parhaiten poiminta onnistuu katkaisemalla kukkien varret veitsellä.

Pellolla kulkiessa pitää myös varoa tallaamasta muita siellä kasvavia kukkia.