Rantasaunat avaavat oviaan koronakevään jälkeen

Vuokraustoiminta alkaa kesäkuussa, mutta yleisösaunat vasta heinäkuussa. Lapin Puusaun avaa poikkeuksellisesti jo kesäkuussa.

Rauman rantasaunat odottavat jo innolla saunojia ja uimareita. Poikkeuksellisen koronakevään vuoksi saunat ovat joutuneet pitämään ovensa kiinni tai järjestämään saunomismahdollisuuden vain alle 10 hengen ryhmille.

Rauman kaupungin uusien ohjeiden mukaan rantasaunat voivat aloittaa vuokraustoiminnan 1. kesäkuuta, mutta kaikille avoimet yleisövuorot voivat käynnistyä vasta 1. heinäkuuta.

Rantasaunojen pitäjien tulee huolehtia tarpeellisesta hygieniasta ja turvaväleistä.

Rauman rantasaunojen pitäjät odottavat jo innolla kesäkuun alkua, jolloin tiloja voi vuokrata aiempaa vapaammin ja isommille porukoille.

– Puhelin on jo kovasti soinut. Alustavia varauksiakin on jo paljon. Toki vapaita ajankohtiakin vielä löytyy. Odotamme vielä kaupungin tarkennuksia uusiin sääntöihin, sanoo Noitajärven isäntä Pekka Mäntynen.

Unajan Urheilijoiden ylläpitämä Lillonkari odottaa myös jo innolla kesäkauden alkua. Vuokraustoiminta käynnistetään Esa Kivimäen mukaan virallisesti heti kesäkuun alussa.

Kaaron rantasaunaa on vuokrattu kevään aikana vain kaksi kertaa alle 10 hengen perhetilaisuuksiin. Kysyntää oli vielä helmikuussa huhtikuulle saakka. Sitten tuli korona, jonka vuoksi kaikki varaukset peruuntuivat tai siirtyivät elokuulle.

– On tämä ollut hyvin erilainen kevät ja alkukesä, sanoo rantasaunaa pyörittävän Kaaron Kyläyhdistyksen sihteeri Marjo Merinen.

Myös Kaarolla vuokraustoiminnan toivotaan lähtevän uuteen käyntiin kesäkuun alussa, jolloin uusien ohjeiden ja sääntöjen mukaan voidaan jo kokoontua myös yli 10 hengen porukoissa.

– Yksi työporukka varasikin tilan jo alustavasti.

Yhdistykseltä on lähdössä Kaaron, Paloahteen ja Pirttialhon asukkaille jäsenkirje lähipäivinä. Siinä on tarkoitus kertoa tarkemmin saunatilojen kesäkäytöstä ja yleisistä saunavuoroista.

Kaaron Kyläyhdistys sai Länsi-Suomen Osuuspankilta yhdistystukea kesätyöntekijän palkkaamiseen. Vaikka tuleva kesä on osittain epätietoisuuden verhon takana, päätti yhdistys palkata yhden nuoren kesä-heinäkuuksi.

– Olemme perinteisesti palkanneet nuoren tästä meidän kylästä. Näin tehtiin tälläkin kertaa. Jos hän ei voi lämmittää saunaa, löytyy muuta tekemistä aina maalaamisesta polttopuiden pinoamiseen ja rannan haravointiin.

Elokuun osalta saunan huolto hoidettaneen kyläyhdistyksen omin voimin.

Poikkeuksen rantasaunojen aukioloon tekee Narvijärvellä sijaitseva Lapin Puusaun. Se saa kaupungin ohjeistuksen mukaan avata ovensa yleisösaunan muodossa jo kesäkuun alussa.

– Puusaunan osalta teimme poikkeuksen, sillä se toimii yritysvetoisesti. Lisäksi se on tarpeeksi iso, jotta asiakkaat voivat saunoa väljästi turvavälit huomioiden, sanoo Rauman kaupungin vs. liikuntatoimenjohtaja Ari Rajamäki.

Rajamäki painottaa, että koronatilannetta seurataan aktiivisesti ja tarvittaessa ohjeistusta muutetaan.

– Lähdemme nyt näin asteittain liikkeelle ja avaamaan palveluja myös rantasaunojen osalta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut