Ratsastajainliiton julkaisemien lukujen perusteella Raumalta tuleva tyttöjen EM-edustaja ei ole ihme, mutta olympialaisiin tähtäävä miesratsastaja on varsinainen tilastokummajainen

Tokion olympialaisiin mielivä, Raumalla syntynyt Henri Ruoste hakee Qatarin viiden tähden kuplasta tuntumaa lupaavalle hevoselleen.

Ratsastusurheilu selvisi kohtalaisesti ja moneen muuhun urheilulajiin verrattuna erinomaisesti koronavuodesta 2020. Ratsastajainliiton julkaisemista numeroista selviää, että liiton jäsenmäärä oli vuoden lopussa 44 908. Se putosi 872 henkilöllä.

– Ratsastus on pärjännyt lajina hyvin viimevuoden haasteista huolimatta. Ratsastustunneille on ollut kysyntää, ja myös uutta väkeä on virrannut lajin pariin. Alkanut vuosi näyttää jäsenmäärän suhteen lupaavalta, toiminnanjohtaja Jukka Koivisto kertoo liiton nettisivuilla.

Edelleen valtaosa ratsastuksen harrastajista on naisia ja tyttöjä. Liiton jäsenistöstä 64 prosenttia on yli 18-vuotiaita ja peräti 94 prosenttia naisia. Sama suhde näkyy myös junioreissa: poikia on vain kolme prosenttia. Harrastajista noin joka viides osallistuu kilpailutoimintaan.

Näiden lukujen valossa on pieni ihme, että yksi varteenotettavia ehdokkaita Tokion olympialaisiin on miesratsastaja, Raumalla syntynyt Henri Ruoste.

39-vuotias kouluratsastaja matkustaa tälläkin hetkellä maailmalla keräämässä kansainvälistä kokemusta lupaavalle hevoselleen Kontestro DB:lle. Ruoste on tehnyt vuosia yhteistyötä Rossettin kanssa, mutta lienee halunnut vaihtoehdon eläimelle, joka kärsi esimerkiksi vuoden 2019 EM-finaalissa keskittymisongelmista.

Ruoste asuu Saksassa, josta hän lensi Kontestro DB:n kanssa täksi viikoksi Dohaan korkeimman eli viiden tähden tason kilpailuun. Ruosteen ensisijaisena tavoitteena on saada hevoselleen hyvä oppimiskokemus.

– Katsotaan miten ”Konsta” palautuu lentomatkasta ja lämpötilan vaihdoksesta. Verryttely on täällä ulkona ja kisasuoritukset ilmastoidussa hallissa, Ruotse kertoi Ratsastajainliiton tiedotteessa.

Hevosen kanssa matkustaminen on jo juttu sinänsä, mutta Qatarissakin on pandemian takia päällä melkoiset järjestelyt. Kilpaurheilijat pääsevät maahan erikoisluvalla, ja kilpailupaikalla on käytössä tiukat koronarajoitukset. Urheilijat elävät Dohassa omissa “kuplissaan” liikkuen vain hotellihuoneen ja kisapaikan välillä.

– Jos Grand Prix sujuu hyvin ja pääsemme GP vapaaohjelmaan, on se hevosen ensimmäinen kerta. Se oppii siitä varmasti. Ohjelma on sille tässä vaiheessa vielä kilpailutilanteessa vähän liian vaikea, mutta haemme siihen lisää rutiinia kesää kohti, Ruoste sanoi.

Vuoden 2021 kotimainenkin kilpailukausi pyörähti jo käyntiin poikkeusolosuhteiden keskellä. Esimerkiksi Ypäjän Hevosopistolla järjestettiin viikonloppuna ikäluokkaratsastajille kansallisen tason kilpailu. Ajatuksena oli saada ratsastajille ratarutiinia pitkän harjoituskauden jälkeen.

Yleisöä paikalle ei päästetty, mutta suorituksia oli seuraamassa muun muassa maajoukkuevalmentaja Marko Björs.Poniratsukoissa Turun Ratsastajien Mila Pietarila ja Avalon päihittivät puolen prosentin erolla poniluokkia parin viime kauden ajan hallinneen, Rauman Hevos-ystäviä edustavan Roosa Salon ja Sir Maximus Welshwarriorin.

– Kilpailuissa ratsukko onnistui noin 80-prosenttisesti sillä tasolla, mihin he pystyvät. Kotona tietyt asiat ovat sujuneet aavistuksen korkeammalla tasolla, mutta kilpailuissa oli nyt hyvä nähdä missä olemme valmentautumisen suhteen menossa muihin ratsukoiden nähden, analysoi voittajaratsukon kotivalmentaja Hanne-Mari Kiuttu Hevosopiston tiedotteessa.Suomen mestaruuden voittanut ja Unkarin EM-kisoihin valittu Salo oli viime vuoden menestyksekkäin raumalaisratsastaja.

SM-tasolla kilpailleita oli kuitenkin muissa lajeissa ja muitakin, esimerkiksi islanninhevosten töltin SM-kisoissa esiintyneet Viivi Kallio, Aava Porri ja Teija Karhu Raumalta sekä Siiri Anttonen Eurajoelta.

Rauman seudulta talleja onkin suhteellisen tiheässä, sillä sekä Hämeestä että Lounais-Suomesta tulee yli kymmenen prosenttia Ratsastajainliiton jäsenistä. Selkeästi eniten, reilu kolmasosa, ratsastajista on Etelä-Suomesta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut