Raum Rome Paris -tuoteperhe laajenee

Kivijalkamyymälän Vanhaan Raumaan avannut Iiro Koski on vielä toistaiseksi salaperäinen suunnitelmistaan.

Kesäkuun 9. päivä kivijalkamyymälän Kuninkaankatu 7:n sisäpihalla avannut Iiro Koski on varsin salaperäinen kertoessaan Raum Rome Paris -tuotteidensa kehitystyöstä.

– Sen verran voin paljastaa, että uusi aluevaltaus liittyy ruokaan, Vuoden 2017 raumalainen kommentoi arvoituksellisesti.

Kosken suunnittelema tyylikäs Raum Rome Paris -logo näki ensimmäisen kerran päivänvalon 20. helmikuuta 2017.

– Silloin tulin logon kanssa sosiaalisessa mediassa ”kaapista ulos”, ja jo seuraavassa kuussa perustin toiminimen, Iiro Koski kertoo.

Ensimmäinen tuote oli kangaskassi, joka hyvin nopeasti ilmestyi roikkumaan monien raumalaisten olkapäiltä.

Sittemmin Raum Rome Paris -tuoteperhe on kasvanut, ja nyt Koskella on myynnissä sekä verkkokaupassa että uudessa kivijalkamyymälässään toistakymmentä tuotetta.

– Postikortteja ja julisteita, kasseja ja narureppuja, vauvan bodeja ja ruokalappuja, keittiöpyyhkeitä ja tiskirättejä, kangasmerkkejä, t-paitoja, college-puseroita, huppareita ja tunikoita sekä uusimpana tuulitakkeja, joissa logo on selässä, Koski luettelee.

Yhteistyössä Cafe Salin kanssa mies on lanseerannut Raum Rome Paris -nimikkokahvin, jota on myynnissä Salissa. Samaa kahvia Koski tarjosi myös asiakkailleen liikkeensä avajaisissa muutama viikko sitten.

– Asiakkaat ovat löytäneet myymäläni tosi hyvin. On ihan ok tilata joitain tiettyjä tuotteita 24/7 avoinna olevasta verkkokaupasta, mutta vaatteet ovat sellaisia, joita usein halutaan sovitella ylle ennen ostopäätöstä. Tämän 38-neliöisen liiketilan yläkerrassa vaatteiden sovitus onnistuu hyvin. Lisäksi kivijalkakaupasta tuotteet saa mukaansa heti.

Pitsiviikkoa Raum Rome Paris -mies odottaa innolla.

– Silloin turistikausi oikeastaan alkaa kunnolla, ja pitää varautua siihen, että jengiä käy hyvin. Ulkomaalaiset turistit saapuvat Raumalle pääosin elokuussa, Koski toteaa ja kertoo, että hän aikoo pyörittää myymäläänsä elokuun loppuun asti.

Raum Rome Paris -kauppa on Kosken mukaan avoinna ”aina kun mainoskyltti seisoo Kuninkaankatu 7:n portin pielessä”.

– Heinäkuussa aukiolo säännöllistyy. Ilmoittelen Instagramissa ja Facebookissa sitten, miten olen paikalla.

Liike-elämässä tapahtuu -juttusarjassa kerromme Rauman seudun yritysten kuulumisia.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut