Rauma-opas vinkkaa: Sammallahdenmäen salat tutuiksi

Lapin muinaisjäännösalue on ollut nyt 20 vuotta maailmanperintökohteena.

Rauman keskustasta noin 20 kilometriä itään, Rauman Lapin Kivikylässä, sijaitsee Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue.

Niihin aikoihin kun Egyptissä rakennettiin pyramideja, Rauman Lapissa haudattiin ihmisiä kivistä koottuihin hautaröykkiöihin.Sammallahdenmäki on koko Skandinavian edustavin läntisen pronssikulttuurin kohde.

Alueen hautaröykkiöt ovat erinomainen esimerkki skandinaavisen pronssikautisen kulttuurin hautaustavasta.Paikalta löytyy 36 kiviröykkiötä, jotka edustavat erilaisia hautaröykkiötyyppejä.

Sammallahdenmäen tunnetuin hautaröykkiö lienee Kirkonlaattia.Kirkonlaattian kaltaista nelikulmaista hautaröykkiötä ei tunneta muualta Suomesta, ja sen muoto on poikkeuksellinen koko skandinaavisen pronssikulttuurin alueella.

Kirkonlaattiaan liittyy oma kansantarinansa: Ihmiset ja hiidet rupesivat kilvan kirkkoa rakentamaan. Sovittiin, että ne, jotka saavat kirkkonsa ensin valmiiksi, soittavat kelloa. Niin ruvettiin työhön. Mutta ihmiset nostivatkin vain kaksi pylvästä pystyyn, asettivat kellon niiden väliin ja rupesivat soittamaan sitä. Kun hiidet soiton kuulivat, vihastuivat he, jättivät työnsä kesken ja hävisivät alueelta.

Näin alueelle oli ehtinyt syntyä vain kirkon lattiaa muistuttava kiviröykkiö ja vihastuneiden hiisien heittämiä kiviä löytyy kuulemma myös Lapin keskustasta asti.

Muinaisjäännösalueen korkein kohta on noin 44 metriä meren pinnan yläpuolella, ja pronssikaudella Sammallahdenmäki sijaitsi merenrannalla.

Näköalan lisäksi kallioinen luonto ja hiljaisuus ovat Sammallahdenmäen valtteja.Tarkkaavaisimmat voivat huomata Sammallahdenmäen kallioisessa luonnossa erilaisia luonnonihmeitä, kuten samasta kannosta kasvavan männyn ja koivun.

Sammallahdenmäen muinaisjäännösalue nimitettiin maailmaperintökomitean kokouksessa Marokossa joulukuussa 1999 Suomen ensimmäisenä arkeologisena kohteena Unescon maailmanperintöluetteloon.

Tänä vuonna on Sammallahdenmäen juhlavuosi; 20 vuotta maailmanperintökohteena. Juhlavuosi sisältää erilaisia tapahtumia, ja kesällä on tulossa muun muassa Suomen luonnonkukkien päivän luonto-opastus (su 16.6.) ja metsärunojamit (su 21.7.).

Sammallahdenmäellä käy vuosittain jopa 10 000 kävijää kymmenistä eri maista.Kahden maailmanperintökohteen kaupungissa Raumalla Vanha Rauma lienee tutumpi paikka monille, mutta kannattaa ehdottomasti tutustua myös Sammallahdenmäen röykkiöalueeseen, sillä se on ainutlaatuinen paikka.

Sammallahdenmäki on mahdollista kokea oppaan johdolla myös valokuvin, mikäli ei pääse paikan päälle lumisena talvena tai on liikuntarajoitteita.

Suvi Lamminen, Rauma-opasRaumalaisen uudessa juttusarjassa juuri valmistuneet Rauma-oppaat kertovat omista suosikkikohteistaan Raumalla.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut