Raumako venekaupunki? – tilastot toppuuttelevat merikaupungin mainetta

Paatteja Kuuskajaskarissa.

Kumne paatt silt jäi, pruukattiin Raumalla sanoa, kun kuultiin jonkun kuolleen.

Raumalla on vankka maine veneilykaupunkina, mutta likikään kaikilla raumalaisilla ei omaa paattia ole.

Helsingin Sanomat kertoi liikenne- ja viestintäviraston tutkimuksesta, jonka mukaan suomalaisilla on toiseksi eniten veneitä asukasta kohti koko maailmassa. Hesari julkaisi myös mielenkiintoisen kuntakohtaisen vertailun.

Raumalle oli vuonna 2017 rekisteröity 2484 moottorivenettä, 245 purjevenettä, 53 muuta venettä ja 21 vesiskootteria. Kaikkiaan 2803 vesikulkuneuvoa, 71 asukasta kohti. Suomen 311 kunnan listalla Rauma sijoittui 71:nneksi.

Uuteenkaupunkiin oli rekisteröity melkein yhtä paljon veneitä kuin Raumalle, vaikka ”Ämpärpori” ei väkiluvultaan ole puoltakaan Raumasta. Uusikaupunki nousikin tällä listalla sijalle 26. Pyhäranta oli 33:s.

Rauman seudun muiden kuntien sijoitukset: Eurajoki 103, Säkylä 134, Eura 210, Laitila 273.

Lisää aiheesta

DNA:ta pelotteeksi perämoottoriin – vakuutusyhtiö kyllästyi venevahinkoihin ja päätti testata merkintäainetta