Pelkään, ettei se kuitenkaan ole liioittelua, sillä Hannu Heinon saavutukset ja pelkästään määrällinen urakointi raumankielisen kirjallisuuden saralla on sen verran mittava, että on vaikea uskoa mistään enää tulevan hänen vertaistaan.
Hän lienee historiassa ainoa, joka parikymmentä vuotta elätti itsensä pelkästään Rauman kielellä!
Kukaties joku satunnaisnimi julkaisee yhden tai kaksi pakina- tai vitsikokoelmaa, mutta sillä ansiolistalla ei ainakaan minun kirjoissani vielä ylletä murrekirjailijan tittelin arvoiseksi.
Kun päätoimittaja Janne Rantanen pyysi minua kirjoittamaan jonkinlaisen yhdistetyn selonteon ja henkilökohtaisen muistelman Heinon Hanskista tähän juhlalehteen, niin tiettyjen faktojen kohdalla joudun turvautumaan lähdeteoksiin tai toisten minulle kertomaan. En luota omiin muistikuviini.
Nummelta se alkoi
Hanski muisti aina kertoa olevansa Nummen poikia. Ikäluokkaa 1947. Vaikka ehti välillä asustaa muuallakin, niin nykyisen näkötornin ja Aronahteen kulmille hän aina jutuissaan palasi.
Ennen murrekirjailijan ja -viihdyttäjän uraansa hän ehti hankkia esiintymiskokemusta tanssiorkesterin rumpalina suositussa Juhani Lintukallion yhtyeessä. Sitä kesti pari vuosikymmentä, ja mies kolusikin kaikki lähiseudun tanssipaikat. Se oli humppamusiikin kulta-aikaa, mutta sydämeltään Hanski oli rock-mies, ja hänen ansiolistalleen mahtuu pari tämän alan yhtyettäkin, läheisimmin ymmärtääkseni ZYX.
Rauman murteen hän oli saanut jo synnyinlahjaksi, sillä sekä isä että äiti olivat tältä seudulta kotoisin. Äidin puolelta tuli vähän Eurajoen sydänmaalaista kieleen mukaan. Kotimurteestaan luovan työn välineenä Hanski kaiketi kiinnostui vasta vähän varttuneemmalla iällä.
Koskelan murrepiirissä
Eräs tuttavani näet kertoi tämän innostuksen lähteneen lähisaaristoon tehdyn venereissun yhteydessä joskus 1970-luvulla. Mukana ollut kaveri oli suositellut Hanskille tutustumista Hj. Nortamon jaarituksiin. Tästä lukukokemuksesta kipinä oli syttynyt. 30 ikävuottaan lähentelevä kirjailijanplanttu kävi hakemassa oppia Tauno Koskelan murrepiiristä kansalaisopiston kurssilla.
Sitten oppi alkoi kantaa hedelmää. Ensimmäinen murrekokoelma Heosmiäs Lingreen saa opetukse näki päivänvalon jo vuonna 1981. Debytoija oli silloin vielä töissä Satatuotteessa.
Siit om bali vuassi, kon dämä tapahdus. Samoihi aikoihi meinas Kekkose Urho, ett hän ruppe kunnja ja omandunnon gautt tämä valdkunna asjoi hantteerama. Pali o mailm muuttuns se jälkke, mutt om bali semmostakkin go om bysynn ja pitännt träkkis täsä kiirulises elämämenos.
(kertomuksesta Postpoik saattin dakasi)
Nortamo-Seoraan
Ensimmäinen tarinakokoelma herätti sen verran huomiota, että tekijä kutsuttiin tuolloin vireän Nortamo-Seoran riveihin. Tätä seuraa Hanski arvosti kovasti.
Ensimmäinen kokoelma johti myös siihen, että Uusi Rauma -kaupunkilehti pyysi tekijää kirjoittamaan murrepakinoita sen sivuille. Ensimmäinen juttu julkaistiin vuonna 1983, ja pari vuotta myöhemmin Hanskilta kysyttiin, olisiko ylipäätään mahdollista kääntää kokonainen lehti Rauman kielelle. Hanski mietti tuokion – ja sanoi, että kyllä se onnistuisi.
Lajinsa ensimmäinen ilmestyi vuonna 1986. Se herätti valtakunnallistakin huomiota, ja outo tulokas mainittiin ties kuinka monessa kymmenessä lehdessä. Televisiossakin tekijä kävi kuuluttamassa yhden illan kotimurteella.
Tuo murrejulkaisu oli esikuva monelle seuraajalle. Hanski jatkoi lehteä säännöllisesti peräti 33 vuotta. Jatkuvuuttakin on, kun joku rämäpää on kuulemma jo kompuroinut lehden yhden kesänumeron Hanskin elämäntyön jatkoksi.
Maine kasvaa
Noiden Hanskin murreuran alkuvuosina minä olin vielä opiskelija ja sen jälkeen töissä Radio Porissa, joten hänen tekemisensä menivät paljolti minulta ohi. Muistan kuitenkin tehneeni Hanskista pari haastattelua. Samoin hän teki minusta jonkun jutun.
Vuonna 1991 taisimme ensimmäisen kerran esiintyä samassa tilaisuudessa. Olin tehnyt murresanoituksen Rauman merimuseoyhdistykselle, ja Hanski luki samoissa juhlissa jonkun pakinansa. Mitään kohtalon siipien havinaa ei Posellin nurkissa kuulunut. Hanski kynäili lehtiään ja kokoelmiaan tasaista tahtia. Vuonna 1992 hän on jo mukana ”kielen taitajaksi” esiteltynä Vesa Veikkolan kirjassa Minun Raumani.
Kesäkuussa 1996 meidät tilattiin yhdessä Kotkaan Pertsa ja Kilu -päiville. Yhteisen automatkan aikana päätimme kokeilla yhdessä murre-esitystä tulevan pitsiviikon aikana. Kirjoitin hät-hätää pienoisnäytelmän Muurhaoda miähe. Siitä Nyyper ja Brander saivat alkunsa. Yhteistyötä jatkui 22 vuotta.
Ikimuistoisin keikka: valtakunnalliset veteraanijuhlat Hämeenlinnassa, yli tuhat katsojaa.
Pöllöin keikka: pikkujoulut Juhlahovissa. 500 vierasta, toinen puoli umpitunnelissa.
Turhauttavimmat keikat: kaikki hätäiset tv-esiintymiset, paitsi TV2:n Murteella-ohjelma lähes parikymmentä vuotta sitten.
Vitsit ja jutunpätkät olivat Hanskin ominta kirjallista aluetta. Raamatun-käännökset olisivat saaneet jäädä tekemättä, ykköseksi nostan Rauman lasten satukirjan.
Enne muina elel kerra yks niim biän ja sulone flikklaps, ett hänest tykkäsiväk kaikk ko häne näkivä. Kerra mamma anno flikallt tiitlakin go ol teht punasest sametist. Eik flikk sitt enä juur muut pääsäs pitänykkän go stää tiitlakki ja se jälkke händ sanottingi vallam Bunahilkaks.
(Rauman lasten satukirjasta. Kirjapaja, Helsinki 2003.)
Nortamo-Seor palkitsi Hannu Heinon Koskela-mitalilla vuonna 1990. Seuran päättäjät pelastaisivat kunniansa, jos nöyrästi myöntäisivät hänelle näin postuumisti seuran korkeimman palkinnon eli Nortamo-mitalin – koskapa eivät sitä tekijän eläessä ymmärtäneet tehdä.
"Hanski lienee historiassa ainoa, joka parikymmentä vuotta elätti itsensä pelkästään Rauman kielellä!"
Hanskin viimeinen runo
Matti Pursiheimon tekemä taideteos Himmeli paljastettiin kaupungintalon kohdalla vuoden 2018 joulukuussa. Tilaisuudessa kuultiin Hannu Heinon Rauman kielelle kääntämä Lasse Kempaksen sanoittama ja säveltämä nimikkolaulu.
Runossa nousevat kauniilla tavalla esiin perinteisen suomalaisen joulutunnelman keskeiset kuvat.Hanski oli runoa kynäillessään jo vakavasti sairas. Hän menehtyi vain runsas kuukausi myöhemmin, tammikuun viimeisenä päivänä 2019. Pitäkäämme tätä Himmel-runoa hänen raumalaisena testamenttinaan.
Kullangellanen goristus joulun otta omam baikkas. Juhlaline miäl vaa voimistus, ko himmel heilu ilmas raikkas.
Mnää muistan gyll valla hyvi, ko äit pöödä viäres hääräs. Himmeli hän siin värkkäs, välist huakkaukse olivas syvi.
Valo peilas kaunin guva seinäll, kynttlä liäkis o stää joulu henkki. Meit o siunatt Herra leeväll, himmel raohotta piikka ja trenkki.
Vuassi siit o jo pali aikka, himmel tua vissi hyvä tuuri. Ulkonp pyryttä sopevaste, saakko maa ylles valkose fluuri.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.