Raumalainen joululevy tukee nuorten musiikkiharrastusta

Musiikkitehtaan Markku Pekonen on häärinyt päätonttuna, kun Karjalankadun studion syövereissä on äänitetty ja miksattu uutta raumalaista joululevyä.

– Levylle saatiin kaikkiaan 17 joulubiisiä, Pekonen kertoo.

– Levy on aika lailla rock-henkinen. Sen nimi on Raumallista joulua

Levyllä ovat mukana Impromptum, Matruus Mäkine, Terässeiväs, Relax, Mehulinko, The Rising Sun, Waistlife, The Pint Of No Return, Markku Jalmarin Viihdeorkesteri, Stonewalls, Sunrise, Glorious Generation Rock´n´roll Band, Anni Rapala & Jukka Lamminen , Njet!, Sofronoff Quartet, Vanha Jengi sekä Maija & Enni Toivonen.

– Julkaisukeikka on Posellissa 7. joulukuuta ja levyjä tulee myyntiin jo 5. päivä toivottavasti mahdollisimman moneen Vanhan Rauman liikkeeseen. Tarra ovessa kertoo, että levyä löytyy liikkeestä, Pekonen sanoo.

– Levyn hinta on 15 euroa ja tuotto raumalaisten nuorten musiikkiharrastuksen tukemiseen Rauman uuden musiikin apu ry:lle ja Rauman elävän musiikin yhdistys ry:lle eli Rumalle ja Relmulle. Levy on tehty täysin talkoovoimin.

Julkkarikeikalla tulee esiintymään noin puolet joululevyn artisteista.

Julkkarikonsertti
Posellissa 7.12. klo 22, lippu 25 euroa sisältää levyn.