Raumalaismestarit yhdistivät voimansa

Raumalaisen osaamisen kirkkaimpiin sanansaattajiin maailmalla lukeutuvat mestariluokan miehet Janne Niskala, Petri Vehanen ja Teemu Laurell ovat yhdistämässä voimiaan.

Jääkiekon maailmanmestarikaksikko ja kokkikisa Top Chefin voittaja ovat mukana kesällä Vanhan Rauman ytimeen avattavan uuden ravintolan omistajaryhmässä.

Uuden ravintolan neljäs osakas on Timo Elo. Omistajakvintetin täydentää myöhemmin nimensä julkisuuteen antava ravintola-alan ammattilainen.

– Tunne on enemmän kuin innostunut. Valehtelisin, jos väittäisin, etten pääse nyt toteuttamaan yhtä suurta unelmaa. Oma ravintola omassa kotikaupungissa on haave, joka on elänyt mielessä jo pitkään, Uuden Rauman maanantaina Helsingissä tapaama Laurell tiivistää.

Parhaillaan helsinkiläisen laaturavintolan G.W. Sundmansin keittiössä työskentelevä Laurell kertoo ravintolaprojektin edenneen nopealla tahdilla.

– Timo otti yhteyttä lokakuussa, eikä päätöstä tarvinnut miettiä kovinkaan pitkään. Lopullinen sinetti oli tieto siitä, että myös Vehanen ja Niskala ovat tulossa mukaan. Seuraavaksi täytyy ilmeisesti lähteä kiristämään Peteä sillä, että hommaisi minulle ensi kaudeksikin Lukon pelipassin, Laurell naurahtaa.

Ravintola, missä kynnys on matalalla

Teemu Laurell sanoo kiertelemättä, ettei aio jäädä Raumalle loppuiäkseen, mutta nyt hän on aikoo panostaa sataprosenttisesti oman ravintolansa eteen.

– Töitä on edessä runsaasti, mutta en ole onneksi koskaan ennenkään niitä pelännyt. Mitä sitä ei tekisi elävöittääkseen rakkaan kotikaupunkinsa kuvaa. Tämä on yksi tapa tehdä Vanhaa Raumaa entistäkin tunnetummaksi, seitsemän vuotta sitten Per-Erik Silverin Wanha Teatteri-ravintolasta maailmalle lähtenyt Laurell miettii.

Laurellin mukaan luvassa on ravintola, jota ei lokeroida yhteen ainoaan trendiin.

– Tarjolla tulee olemaan lähiruokaa ja satakuntalaisia juttuja. Tavoite on tehdä ravintola, missä kynnys on matalalla, hän luonnehtii.

– Oman lisämausteensa antaa iso ja viihtyisä terassi, missä voi tarvittaessa järjestää vaikka grillijuhlat, Teemu Laurell suunnittelee.

Yksi uusi syy palata Raumalle

Työpaikaltaan Minskistä puhelimeen tavoitettu Janne Niskala paljastaa keskustelleensa yhteisen bisneksen käynnistämisestä jo pidempään ystävänsä Petri Vehasen kanssa. Tässä tapauksessa aloite tuli kuitenkin Timo Elolta.

– Lopullinen varmistus oli raumalaisen huippukokin löytyminen tiimiin. Olen vakuuttunut siitä, että pystymme rakentamaan paikan, missä on hyvä rento tunnelma ja tuoreista hyvistä raaka-aineista tehtyä ruokaa, missä hinta-laatusuhde on kohdallaan.

– Raumalla on nyt taas yksi sellainen paikka enemmän, mikä houkuttelee palaamaan takaisin kotiin, maailmalla hyvän ruoan ystäväksi kouliintunut Minskin Dynamon puolustaja selvittää.

Sitä Niskala ei suostu sanomaan, että kotiinpaluu toteutuisi jo kuluvan kauden jälkeen.

– En ole ajatellut asioita niin pitkälle, mutta kyllä Lukko on yksi varteenotettavimmista vaihtoehdoista, hän myöntää.

Ruoka muutakin kuin polttoainetta

Petri Vehanen puolestaan vastasi puhelimeensa linja-autossa matkalle Ouluun.

– Nikke on siinä oikeassa, että Teemu Laurellin lähteminen mukaan oli lopullinen niitti projektin käynnistymiselle. Raumalainen ravintola tarvitsee raumalaisen huippukokin, Vehanen näkee.

– Oma roolini tulee ainakin ensi alkuun olemaan pieni, mitä varsinaiseen käytännön työhön tulee. Lupaan kuitenkin näkyä paikalla mahdollisimman usein ja tarvittaessa olen valmis myös antamaan ammattilaisille apua, mestarimaalivahti sanoo.

Janne Niskalan tapaan myös Vehanen on uppoutunut maailmalla kulinarian saloihin.

– Viimeistään Venäjällä opin, että ruoka voi olla urheilijallekin muutakin kuin vain polttoainetta. Siellä myös ruokailutapahtumalla ja paikalla on oma iso merkityksensä. Tästä syystä haluan olla nyt tekemässä Raumallekin paikkaa, missä on ruoka on hyvää ja minne on helppo tulla viihtymään, Vehanen tiivistää.

Toistaiseksi vielä ilman nimeä olevan ravintolan avajaisia on tarkoitus viettää viimeistään kesän alkaessa. Asiakaspaikkoja on tulossa sisälle kuutisenkymmentä ja terassille runsaasti enemmän. Muutostöihin ravintolakiinteistössä päästään helmikuussa.

Uuden Rauman tietojen mukaan ravintola avataan Kauppatorin kulmaan.