Raumalaismuusikot löivät hynttyyt yhteen ja julkaisivat Rauman Lukon kunniaksi juhlabiisivideon

Kulttuurikuppila Brummin väki ystävineen täräytti Jukka Koiviston Lukko-laulun uuteen uskoon.

| Päivitetty

Afrokuubalaista rytmiikkaa, metallimusiikkia, 18 raumalaista muusikkoa, muutama tuotantohenkilö ja yksi legendaarinen radiojuontaja.

Tällaisesta reseptistä syntyi biisivideo, joka julkaistiin Rauman Lukon Suomen mestaruuden kunniaksi tiistai-iltana Brummin YouTubessa ja somekanavilla.

Biisivideon ”isä” on Kulttuurikuppila Brummin isäntä, muusikko Markku Pekonen, joka sai Lukon voiton jälkeisenä keskiviikkona idean sovittaa Jukka Koiviston säveltämä ja sanoittama Lukko-laulu uuteen kuosiin, juhlaversioksi.

Tuttu kappale muuntui Pekosen käsissä kuubalaisrytmiseksi lattaribiisiksi, jota raskaampi mettallimusaosuus komeasti ryydittää.

Pekonen otti oitis yhteyttä tuttuihin raumalaismuusikoihin ja ehdotti näille biisivideon tekemistä.

– Kukaan ei sanonut ei, kun soittelin tyypeille, kiitteli Pekonen.

Jo helatorstaina pidettiin ensimmäiset treenit.

– Kun Markku tekee jotain, niin se on aina laadukasta. Sen vuoksi tähän oli kiva lähteä mukaan, laulaja Sari Hurme kertoi maanantaina, jolloin Brummissa äänitettiin vielä viimeisiä vetoja biisiin.

Iso tuotanto onnistui yhteistyöllä muutamassa päivässä. Äänitykset tehtiin raumalaisella äänistudiolla viime lauantaina, ja sunnuntaina kuvattiin musiikkivideo Kulttuurikuppila Brummissa.

Julkistus päätettiin sijoittaa tiistai-iltaan, viikko Lukon voiton jälkeen.

Musiikkivideon aloittaa Risto Leinon urheiluselostus Lukon mestaruuspelistä, josta lantiota keinuttavien rytmien jälkeen siirrytään vahvaan metallimusiikkiin ja lopetetaan taas letkeään sambaan.

Koko tuotantotiimi halusi muistuttaa, että Koiviston vuoden 1984 sävellys on edelleen vahvasti olemassa, ja nyt toteutettu uusi vuoden 2021 juhlaversio juhlistaa Lukon voiton lisäksi myös alkuperäistä sävellystä.

– Tarkoituksena ei missään nimessä ole ollut korvata alkuperäistä kappaletta, vaan tehdä sille kunniaa. Alkuperäinen on vahva, eikä sitä voi horjuttaa.

Niin Pekosta kuin kaikkia muitakin videon tuotannossa mukana olleita Lukon mestaruus säväytti.

– Koko kevät oli hienoa aikaa, kun koko kaupunki jännitti Lukon puolesta. Raumalaiset tulivat hyvällä tavalla hulluiksi, tuotantoassistentti Piia Kalliala huomautti.

– Ilman lätkää ja Raumam Boikia emme olisi edes avanneet Brummia, Pekonen jatkoi.

Alkuperäinen Lukko-laulu on spin-off toisesta kappaleesta nimeltä On hauska olla suomalainen, joka on julkaistu Jukka Koivisto & Hariolax yhtyeen Jättipotti-levyllä.

Alkuperäisellä teoksella aikanaan soittanut Hariolax-kolmikko eli Takku, Kunu ja Tipi kuullaan myös uudessa juhlaversiossa.

Nyt tehdyssä Lukko-laulun juhlaversiossa on mukana soittamassa myös edesmenneen säveltäjän poika ja sävellyksen uudelle sovitukselle luvan antanut Mikael Koivisto.

– Tämä on niin erilainen versio alkuperäisestä, vaikka pohja on tuttu, että annoin siskoni kanssa luvan mielelläni. Innostuimme täysin ensimmäisestä demosta, jonka saimme kuulla. Tässä tehdään kunniaa alkuperäiselle kappaleelle vaihtamalla sille uudet vaatteet, Koivisto totesi.

Biisivideossa ovat mukana muusikot Markku Pekonen (piano, sovitus), Timo ”Tipi” Koskinen (rummut), Juha Ellmén (kontrabasso), Mikko Pekonen (perkussiot), Reijo ”Takku” Ylinen (baritonisaksofoni), Kari ”Kunu” Lehtomäki (trumpetti), Sampo Hiukkanen (alttosaksofoni), Markus Vatka (pasuuna), Jussi Hautamäki (kitara, basso), Eetu Ritakorpi (rummut), Mikael Koivisto (rummut).

Laulajat ovat Enni Toivonen, Maija Toivonen, Sari Hurme, Lauri Ketonen, Kalle Valanne, Antti Kaukkila ja Onni Kivikaarre.

Musiikkivideolla lisämausteen alkuun tuo Risto ”Ripa” Leino. Valaistuksen ja videoeditoinnin toteuttajana on Tuomas Honkanen yhdessä ideoitsijan ja sävellyksen sovittajan Markku Pekosen kanssa.

Onnitteluvideota on tukenut joukko raumalaisia yrityksiä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut