Terhi Perkiö on harmissaan, turhautunut ja pettynyt. Viime vuoden huhti–toukokuun jälkeen hän on lähettänyt 37 työhakemusta, mutta yksikään työnantaja ei ole halunnut kutsua häntä edes haastatteluun.
Graafiseksi suunnittelijaksi kouluttautuneella ja liiketalouden merkonomiopintoja suorittaneella naisella on työkokemusta monipuolisista toimistotehtävistä useiden vuosien ajalta.
Toimistotöiden lisäksi hän on tehnyt markkinointia, monia julkisen puolen rahoitushakemuksia, kehittänyt yritys- ja yhdistystoimintaa sekä toiminut asiakaspalvelutyössä.
Perkiö on myös aktiivinen toimija Raumalla: hän kuuluu moniin yhdistyksiin ja järjestöihin ja toimii Yksnäise yhres ry:n puheenjohtajana.
Järjestötalolla hän on työskennellyt osa-aikaisena eri pituisissa jaksoissa yhteensä 8–9 vuotta, ja hänen tuntemuksensa järjestökentästä on erittäin laaja.
Se, että Perkiö keräsi Vuoden raumalainen 2020 -äänestyksessä yli 500 ääntä, osoittaa, että häntä ja hänen työtään arvostetaan Raumalla. Silti hän ei ole saanut vakituista työpaikkaa.
– En näe sille mitään muuta syytä kuin sen, että olen pyörätuolissa, mistä olen maininnut myös CV:ssäni. En usko, että työpaikoista on niin kova kilpailu, etten kokemukseni puolesta siinä kisassa pärjäisi. Enkä minä suinkaan ole ainoa invalidi, joka on kohdannut vastaavaa syrjintää työnhaussaan. Eräskin hyvin koulutettu, maisteritutkinnon suorittanut, aikoinaan aivovamman saanut nainen ei päässyt töihin edes kioskille, vaikkei hänen ymmärryksessään ja toimintakyvyssään ole mitään vikaa.
Perkiö uskoo, että vammaisten syrjintä työelämässä johtuu yleisestä tietämättömyydestä. Työnantajat pitävät invalidin palkkaamista riskinä.
– He ehkä ajattelevat, että tämä sairastelee paljon, mutta minä esimerkiksi en voi edes jäädä sairauslomalle, sillä olen työkyvyttömyyseläkkeellä, enkä ole niin sanotusti ”oikeutettu” sairaslomaan.
Perkiö muistuttaa, että työnantaja voi saada tukeakin vammaisen ihmisen palkkaamiseen, ja hän olisi valmis niistä kertomaan, mikäli hänelle vain annettaisiin mahdollisuus.
Työkyvyttömyyseläke antaa Perkiölle pienen perustulon, mutta sen varassa eläminen on hyvin niukkaa.
– Haen töitä, koska minulla on korkea motivaatio työntekoon. Tietysti taustalla vaikuttavat taloudellisetkin syyt, kuten varmasti kaikilla työnhakijoilla. Ainut, mitä toivon, on se, että olisin tasavertainen muiden työnhakijoiden kanssa.
Perkiö muistuttaa, että liikuntaesteisyys ei vaikuta häneen työntekijänä.
– Päinvastoin, koska tiedän, että ympäristö ja ihmisten asenteet arvioivat taitojani ja kyvykkyyttäni työntekijänä, annan itsestäni työlle aina 120 prosenttia.
Vakituisen työpaikan puuttuessa Perkiö on hakenut tekemistä itselleen erilaisista yhdistyksistä, myös valtakunnan tasolla. Hän kuuluukin maanlaajuiseen Invalidivaikuttajaverkostoon.
– Haluan haastaa itseäni ja opiskella koko ajan uutta. Juuri viimeksi ilmoittauduin koronajäljityskurssille.
Tukea vammaisen palkkaamiseen
Lisätietoja vammaisen palkkaamisesta löytyy verkkosivustolta esteettatoihin.fi.Lähde: Heidi Sipilä / IT-lehti
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.