Raumalaistaiteilija matkalla Moshululle

Raumalaistaiteilija Jaakko Niemelä lähti rahtilaivalla ylittämään Atlanttia. Matkan pääkohteena on purjelaiva Moshulu, jolla Niemelän merikapteeni-isä aikoinaan seilasi maailmanmerillä.

| Päivitetty

Raumalaistaiteilija Jaakko Niemelä lähti rahtilaivalla ylittämään Atlanttia. Matkan pääkohteena on purjelaiva Moshulu, jolla Niemelän merikapteeni-isä aikoinaan seilasi maailmanmerillä.

Niemelä on luvannut raportoida matkasta ja mietteistään Raumalaisen lukijoille. Sillä reunaehdolla, että yhteydet laivalta pelaavat.

Perjantai 27. 11. 2015

Saavuin eilen hotelliin puolenpäivän aikaan. Soitin heti laivayhtiöön varmistaakseni laivan lähtöajan. Näin oli sovittu. Hyvä että soitinkin koska laivan lähtöä on aikaistettu yhdellä vuorokaudella. Se lähti Antwerpenistä Belgiasta ja koukkaa Liverpolin kautta. Minä hyppään kyydistä Chesterissä, lähellä Philadelphiaa.

Laiva on nimeltään Independent Voyager. Se rakennettu 2011, 225,32m pitkä ja seilaa Liberian lipun alla.

Eli mulla ei olekaan yhtä vapaapäivää Liverpolissa. Tänään pitää mennä terminaaliin kolmen neljän maissa. Laiva lähtee illalla kahdeksan aikaan.

Päivällä ennen laivaan menoa on tarkoitus vierailla Tate Liverpolissa katsomassa minkälaista taidetta niillä on esillä ja tehdä vielä joitakin ostoksia.

Näillä on muuten tänään pikimust perjanda. Niin ja tavoitteeni juoda olut pubissa onnistui.

Torstai 26.11.2015

Aamukaffella Helsinki-Vantaan lentokentällä. Kone lähtee noin tunnin kuluttua. Tänään siis lennän Manchesteriin ja sieltä junalla LIverpoolin missä mulla on varattuna hotelli kahdeksi yöksi. Huomenna mun pitää soittaa laivayhtiöön ja varmistaa laivan lähtöaika, myös lähtöpäivä saattaa muuttua.

 Manchesterissa mulla on mahdollisuus tavata Annie Carpener, mun kollega joka oli seilaamassa Huippuvuorilla kanssani. Tavoitteena on myös juoda olut pubissa.

Toivottavasti saan nettiyhteyden toimimaan laivalla.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut