Raumalla ei ole tänä vuonna joulumarkkinoita

Tonttujen Yönä osa keskustaa on suljettu liikenteeltä, joten myyntipisteitä voi perustaa muuallekin kuin torille.

| Päivitetty

Lukija otti yhteyttä Raumalaisen toimitukseen.

Hän ihmetteli, eikö Raumalla todellakaan järjestetä tänä vuonna ollenkaan joulumarkkinoita? Tästä samasta aiheesta on keskusteltu myös sosiaalisessa mediassa.

Ja tosiaankin; Tori- ja markkinakaupan palvelukeskuksen (TMK) järjestämät joulumarkkinat jättävät tänä vuonna Rauman väliin.

– Ei meitä mitenkään unohdettu ole, mutta kalenteripäällekkäisyyksien vuoksi markkinaväki suuntaa nyt Rauman sijaan toisaalle, Rauman Yrittäjien toiminnanjohtaja Sari Pettersson kertoo.

Korvaavien joulumarkkinoiden järjestäminen Raumalle ”omin voimin”, ilman ulkopuolista apua ja vielä lyhyellä varoitusajalla, olisi Petterssonin mukaan ollut hankalaa.

– Suurin osa markkinamyyjistä varaa myyntipaikkansa jo kesällä. Näin ollen monellakaan heistä ei olisi ollut mahdollisuutta tulla Raumalle.

Pettersson kuitenkin huomauttaa, että ensi vuoden joulumarkkinoista pitää pystyä sopimaan jo hyvissä ajoin.

– Mikäli ulkopuolinen järjestäjä ei ole tuomassa markkinoita tänne, niin sellaiset pyritään järjestämään kaupunkiin sitten jollain muulla tavalla.

Aikaisempina vuosina noin sata markkinamyyjää koonneet Rauman joulumarkkinat eivät ole aina kaikkia pelkästään ihastuttaneet. Ne ovat saaneet osakseen myös kritiikkiä.

– Ymmärrän, että osa yrittäjistä kokee niiden kilpailevan kanssaan, mutta monet taas ovat sitä mieltä, että ne vauhdittavat joulukauppaa, Pettersson toteaa.

Posellissa perinteisesti järjestettävät käsityöläisten joulumyyjäiset jäävät myöskin tänä vuonna pitämättä.

– Emme saaneet riittävää määrää käsityöläisiä paikalle. Suurin osa Taito-järjestön yli sadasta käsityöläisestä on joltain muulta paikkakunnalta kuin Raumalta. Sen vuoksi he valitsevat joulumyyjäistapahtuman, joka on heitä lähimpänä, Taitokeskus Rauman vastaava neuvoja Helena Kuivanen selvittää.

Joulumarkkinoiden pois jäämisestä huolimatta Rauman keskustan joulu on kuitenkin tapahtumarikas aina jouluaattoon asti.

Ensi maanantaina käynnistyy jouluikkunakilpailu, ja 8. joulukuuta lähtien Rakastunut Raumaan -kauppiaat palvelevat asiakkaitaan jokaisena viikonpäivänä jouluun asti.

Lauantaisin Rakastunut Raumaan -kauppiaat tarjoavat ilmaisen opastetun joulukierroksen Vanhassa Raumassa kello 13–14.

Sunnuntaista 9.12. lähtien keskustan liikkeet ovat jouluun asti auki shoppailusunnuntain merkeissä.

Tonttujen Yönä eli perjantaina 14.12. osa Rauman keskustaa on suljettu liikenteeltä, mikä mahdollistaa myyntipisteiden perustamisen myös muualle kuin torille.

– Toivotamme kaikki kynnelle kykenevät markkinamyyjät ja käsityöläiset myyntipöytineen Tonttujen Yöhön. Myyntipaikoista voi tiedustella torivalvojaltamme, Pettersson vinkkaa.

Tonttujen Yö päättyy komeaan ilotulitukseen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut