Raumalla on vielä 163 influenssarokotetta, ja ne menevät erityisen alttiille potilaille ja heitä hoitaville: "Toivottavasti koronarokote saa yhtä innokkaan vastaanoton"

Influenssarokotteiden kova menekki ei Rauman terveyspalveluiden ylihoitajan mukaan ollut kenenkään ennakoitavissa. Kaikki rokotetut eivät välttämättä ole olleet riskiryhmäläisiä.

| Päivitetty

Influenssarokotteita annettiin joukkorokotustilaisuuksissa marraskuussa. Kaikille ei rokotetta riittänyt. Arkistokuva: Juha Sinisalo

Influenssarokotteet ovat herättäneet kovaakin keskustelua esimerkiksi sanomalehti Länsi-Suomen tekstaritalikossa ja sosiaalisessa mediassa. On ihmetelty muun muassa sitä, miksi moni riskiryhmään kuuluva ihminen tai riskiryhmäpotilaiden kanssa työskentelevä terveydenhuollon työntekijä on jäänyt ilman rokotetta.

Rauman terveyspalveluiden ylihoitaja Marja Lehtimäki kertoo, että Raumalla on jäljellä 163 rokotetta, kun Satasairaalan apteekista saatiin viime viikolla vielä 90 rokotetta lisää. Enempää ei ole tulossa.

– Rokotteet jaetaan keskiviikkona niin, että niillä rokotetaan 89 vielä rokotetta odottavaa hoitajaa, jotka hoitavat vakavalle influenssalle erittäin alttiita potilaita tai asiakkaita. Loput käytetään tällaisten potilaiden rokottamiseen, Lehtimäki kirjoittaa sähköpostivastauksessaan Raumalaiselle.

Tänä poikkeuksellisena vuonna influenssarokotteen ottajien huomattavasti viime vuosista kasvanut määrä ei ollut Lehtimäen mukaan kenenkään ennakoitavissa.

– THL ei tässä ennakoinnissa onnistunut, mikä näkyy rokotteiden loppumisena. Aikaisempina vuosina rokotteita on Raumallakin jäänyt. Nyt saimme kolmisentuhatta rokotetta enemmän, eikä sekään riittänyt.

Sosiaali- ja terveystoimialan johtaja Satu Helin kertoo, että jäähallin joukkorokotustilaisuuksiin osallistui ”tuntuvasti ennakoitua suurempi määrä ihmisiä”. Tilaisuudet oli kohdennettu riskiryhmiin kuuluville, mutta kaikki eivät välttämättä sitä olleet.

– On mahdollista, että joku rokotettavista ei tarkemmin tutkittaessa kuulunut riskiryhmään, mutta tällaiseen ”poliisitoimintaan” ei isossa tilaisuudessa ole mahdollisuutta, Helin toteaa.

Sekä Helin että Lehtimäki painottavat, että koronaan liittyvät suojautumisohjeet ja varotoimet suojaavat ihmisiä myös influenssalta. Tämä heidän mukaansa nähtiin viime keväänä.

Koronarokote puolestaan saataneen Suomessa jakeluun heti vuodenvaihteessa.

– Toivottavasti koronarokote saa yhtä innokkaan vastaanoton kuin influenssarokote tänä vuonna, toteaa ylihoitaja Marja Lehtimäki.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut