Raumalla vieraileva huippukokki Ismo Sipeläinen tunnetaan muustakin kuin viiksistään

Ismo Sipeläinen, 28, edusti Suomea Bocuse d’Or -kilpailussa Ranskassa. Kuva on marraskuulta 2017 Suomen-karsinnasta Fiskarsissa. Kuva: ELO-säätiö

Kun Lehtosen veljekset Jussi ja Taneli kysyivät, olisiko Ismo Sipeläinen kiinnostunut keikasta Raumalla, ei asiaa tarvinnut kauan miettiä.

– Rauma vaikutti mielenkiintoiselta ja ajankohtakin oli hyvä. Jään sen jälkeen lomalle.

Rauman jälkeen Sipeläisen ruoasta pääsee länsirannikolla nauttimaan vasta syyskuussa Turussa järjestettävässä Food and Art -tapahtumassa.

Ravintola Kalatorin keittiössä uurastaa juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna ravintolan oman tiimin lisäksi mies, joka tammikuussa tuli neljänneksi kokkien MM-kilpailuksi kutsutussa Bocuse d’Or -kilpailussa Ranskan Lyonissa.
Vuonna 2015 Sipeläinen sai Vuoden kokki -tittelin.

Myös salin puolella riittää meriittejä. Raumalaissyntyisistä Lehtosen veljeksistä Taneli valittiin toukokuussa kolmannen kerran vuoden parhaaksi sommelieriksi. Hän työskentelee Helsingissä ravintola Murussa.

Jussi puolestaan on työskennellyt Suomen huippuravintoloissa ja on nykyään ravintola Nuden ravintolapäällikkö.

Kun Ismo Sipeläinen vuoden 2017 lopulla valittiin Suomen edustajaksi Bocuse d’Or -kilpailuun, hän jätti vakituisen työnsä ja valmistautui puolentoista vuoden ajan kokkien taistoon.

Tuloksena tammikuussa oli neljäs sija. Kisan jälkeen hän on tehnyt kokin töitä freelancer -pohjalta. Syksyllä kuviot muuttuvat, mutta se on vielä salaisuus.

Rauma on tuttu paikka Ismo Sipeläiselle. Raumalta kotoisin olevat kokkikollegat, kuten Teemu Laurell, ovat pitäneet huolen, että esimerkiksi lapskoussi on tullut tutuksi. Maistuiko?

– Arvostan, kun joku toinen tekee ruokaa, varsinkin huolella ja ajan kanssa, keittiömestari toteaa.

Rauma-kytkös löytyy perheestäkin. Sipeläisen sisko on valmistunut merikapteeniksi Rauman merikoulusta.

Raumalaisille herkkusuille on ensi viikolla luvassa aitoa Sipeläistä:

– Sesongin raaka-aineita jokaisella lautasella paikallisilta tuottajilta. Mahdollisimman yksinkertaista.

Wine & Food Tasting Kalatorilla 28.–29.6. (varaukset@ravintolakalatori.fi ja p. 02 8376 2300).