Raumalta putkahti uusi artistilupaus: Neili tekee biisinsä itse

Lopulliseen muotoonsa musiikki hiotaan yhdessähelsinkiläistuottaja Miika Salorannan kanssa.Uusi single on tulossa ulos vappuaattona.

Laulaja-lauluntekijä Neilin eli Jaana Airikan vasta alullaan olevalle muusikon uralle mahtuu kaksi julkaisua. Ensimmäinen, Haittaako, ilmestyi joulukuun lopulla, ja toinen, Deja Vu tulee ulos vapunaattona. Lisää on luvassa, artisti sanoo. Kuva: Juha Sinisalo

Aika korjaa haavat, ja jonain päivänä tuntuu jo ehjältä. Näin laulaa uusi laulajatuttavuus Jaana Airikka eli Neili vapunaattona julkaistavalla Deja Vu -kappaleellaan. Raumalla kuusi vuotta asunut laulaja-lauluntekijä halusi tehdä tsemppibiisin.

– Itselläkin on tapana kuunnella sellaisia. Halusin tehdä kappaleen, joka kertoo siitä, että vaikka ihminen tekee virheitä, ja jotkut toistavat useaan kertaan samoja virheitä, kaikesta voi selvitä.

Aihe on omakohtainen.

– Kaikki kappaleeni ovat.

Neilin vasta alullaan olevalle muusikon uralle mahtuu kaksi julkaisua. Ensimmäinen, Haittaako, ilmestyi joulukuun lopulla, ja toinen nyt vappuaattona. Tulollaan on kuitenkin useita.

– Tarkoitus on julkaista koko ajan lisää uutta, ja seuraavakin kappale on tulossa ulos aika pian.

Airikka sanoittaa ja säveltää itse, mutta biisit hiotaan yhdessä tuottajan, TCT-bändistä tutun rap-artisti Miika Salorannan kanssa Helsingissä.

– Mulle on tärkeää se, että saan päättää itse kaikesta alusta loppuun saakka ja tehdä omanlaistani musiikkia. Taustat tehdään Miikan kanssa yhteistyössä, hänellä on hyvä näkemys siitä, miltä kappaleiden pitää kuulostaa.

Neili haluaa myös artisti-imagoltaan olla mahdollisimman oma itsensä.

Ensimmäinen biisi, Haittaako, sai hyvän vastaanoton, ja sitä on suoratoistopalveluissa kuunneltu 60 000 kertaa.

– Määrä on aloittelevalle artistille hyvä. En tiedä, mikä tuuri mulla on ollut, Neili hymyilee.

Airikka bongasi kappaleensa myös Radio Suomipopilta.

– Joku oli toivonut sitä Juha Perälän Asiakaspalveluohjelmassa. Biisi on soinut kohta sata kertaa myös Radio soi -kanavalla. Tavoite onkin saada omaa musiikkia radiosoittoon, mutta myös päästä esiintymään.

Kappaleiden syntyprosessia on Airikan mukaan vaikea eritellä. Paras apuväline on kännykkä, jonne hän kirjoittaa ylös mieleen tulevia lyriikoita ja äänittää laulunpätkiä.

– Joskus tulevat mieleen sanat, joskus sävel, toisinaan molemmat yhtä aikaa. Laulan niitä kännykkään ja kuuntelen, tuliko hyvä vai ei.

Vaikka Airikalla on laulutaustaa, musiikissa hän on itseoppinut.

– Opettelin lapsena itsekseni soittamaan pianoa. Esikoissingle syntyi, kun ostin kitaran. Opettelin soittamaan sitä kolmen viikon ajan ja päätin, että nyt teen biisin. Mulla on kyllä hyvä nuottikorva, hän perustelee.

Esikoiskappale Haittaako syntyi koronan aiheuttamista tunteista: ”En haluu enää lukee uutisia, ei talvi tuu tänäkään vuonna, ilmastonmuutos oottaa jossain kaukana, siellä kauniit puut tuhkaksi palavat. Lapset on kasvaneet kiinni kännykkään. Ei ne oo ees kirkonrottaa nähnytkään.”

– Kaikki oli jotenkin vinksallaan maailmassa, harmitti ja ahdisti.

Sanoituksilla on merkitystä.

– Toivon, että ihmiset saisivat kappaleistani jotain irti, ne saisivat ajattelemaan ehkä eri tavalla tai ihmiset huomaisivat, että hei, mäkin olen kokenut tämän saman joskus.

Musiikin tekemisen aloittaminen keskellä koronavuotta oli Airikalle vähän sellainen nyt tai ei koskaan -tilanne.

– Ärsytti ehkä se, että haluan usein tehdä kaikkea, mutta sitten en kuitenkaan tee. Tajusin, että tällä menolla harmittelen mummona kaikkea sitä, mitä jätin tekemättä. Olen kuitenkin aina haaveillut oman musiikin tekemisestä ja myös ystävät ovat monta vuotta kyselleet, koska aloitan.

Nyt olo tuntuu vahvalta, ja Airikka sanoo tietävänsä, että aika oli kypsä.

– Mulla oli aika rankka lapsuus, enkä oikein silloin saanut kannustusta. Se ehkä on yksi syy siihen, että lähdin tähän vasta nyt.

Kotikaupungissaan Neili on vielä tuntematon musiikintekijä.

– Olen tähän saakka pitänyt tätä pienenä salaisuutena.

Vaikka esikoiskappale julkaistiin jo joulukuussa, Airikka päätti tulla Neilinä julkisuuteen vasta nyt.– Olen saanut lisää itsevarmuutta esikoissinglen saaman vastaanoton myötä. Myös somesta on tullut paljon ihania viestejä.

Airikka on kuudessa vuodessa kotiutunut Raumalle. Kotoisin hän on Helsingistä, jossa asui elämänsä ensimmäiset 15 vuotta.

Joskus tulevat mieleen sanat, joskus sävel, toisinaan molemmat yhtä aikaa. Laulan niitä kännykkään ja kuuntelen, tuliko hyvä vai ei.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut