Rauman maaseudulle avautuu uusia talonpaikkoja Kortelassa

Tavallista suurempia ja luonnonläheisiä tontteja tulee alkuun kuusi kappaletta.

Kortelan maalaismaisemiin on mahdollista rakentaa uusia taloja, kun kuusi kaupungin omakotitonttia tulee kevään mittaan varattavaksi rakentajille. Tonttikoot ovat tavallista suurempia.

Kortelaan Rauman eteläpuolelle tulee tarjolle maaseutumaisia kaupungin omakotitontteja. Kylämaisemaan sijoittuvien tonttien koko on tavallisia kantakaupungin alueen omakotitontteja suurempia. Suurimmillaan tontit lähentelevät jo puolta hehtaaria. Tämän hetken suunnitelma on, että tonttikoot vaihtelevat 4 800 neliömetristä 3 500 neliömetriin.

Kortela on niin sanottuna kärkihankkeena, toteaa Rauman kaupungin maanmittausinsinööri Ari-Pekka Asikainen.

Tarjousten kysely tonttien mahdollisilta toteuttajilta tapahtuu piakkoin.

Suurin osa Kortelan uusista tonteista on tulossa Tenhontien ja Kitulantien yhdistävän uuden tieyhteyden varrelle. Valtuusto on myöntänyt määrärahaa tien rakentamiselle.

Ensi alkuun Kortelassa lähdetään liikkeelle kuudesta tontista. Asikaisen mukaan ne ovat selvästi kaupunkitonteista suurempia ja mukavien ulkoilumaastojen lähellä.

– Kortelan tonttien tavoitteena on tulla kevään aikana tarjolle. Kyselyitä on alueesta saatu säännöllisesti, alue vaikuttaisi kiinnostavan.

Muualla kaupungissa kysyntää on erityisesti pohjoispuolella Vanha-Lahden alueella. Nykyisestä tonttivarannosta melkein kaikki tontit on varattu.

Tuuliviirin kadun jatkon rakentaminen on Asikaisen mukaan käynnistetty. Tavoitteellisena aikatauluna on, että tontteja voidaan alkaa varata tulevana kesänä.

– Tonttien luovutus tapahtuu tänä vuonna, mutta ajankohtaa ei ole vielä lukkoon lyöty. Kyselyitä on tullut paljon alueeseen.

Paljon kyselyitä on tullut myös Syväraumasta Ainonkadun varrelta tarjolle tulleisiin kolmeen tonttiin. Uusia rakennuspaikkoja avautui, kun Syvärauman koulu jäi pois koulukäytöstä.

Ainonkadun tontit sijoittuvat koulun laajennusosan kohdalle, joka on jo purettu pois. Kaikille tonteille saa rakentaa 240 neliömetrin talon ja 90 neliömetrin talousrakennuksen.

– Näiden tonttien haku siirtyi ensi vuodelle alueen katusaneeraustöiden ja työmaavarikon tarpeiden takia.

Vielä toistaiseksi entisen Merirauman koulun paikalle tehdyt pikkutalojen tontit eivät ole vetäneet. Rakentaa saa 100 neliön talon ja 44 neliön talousrakennuksen kompaktille tontille.

– Jollavaheella on ollut nyt hiljaista. Muun muassa Meriristiä tullaan seurakunnan taholta kehittämään merkittävästi, joka voi myös nostaa alueen kiinnostavuutta, Ari-Pekka Asikainen arvelee.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut