Työväentalo Soihtulaa ei olisi ollut taloudellisesti mahdollista pelastaa

Lasse Karhu oli varapuheenjohtajana Rauman Työväenyhdistyksessä, kun päätös talon purkamisesta tehtiin.

– Kaikki kävivät tuohon aikaan Soihtulan tansseissa, huudahtaa Kaija Karhu ja tarkoittaa ”tuolla ajalla” 1960-luvun puoliväliä, jolloin Soihtulassa pidettiin tansseja keskiviikkoisin, lauantaisin ja sunnuntaisin.

Kaijan isä, Armas Laivo (Rauman Työväenyhdistyksen puheenjohtaja 1971–1982) oli vuonna 1966 yhdistyksen varapuheenjohtaja, kun Kaija ja Lasse Karhu tapasivat Soihtulan tansseissa.

Nuoret olivat panneet merkille toisensa jo vuotta aiemmin, jolloin molemmat olivat tulleet tansseihin silloisen kumppaninsa kanssa.

– Katselin Kaijaa ja tuumin, että tuohan on ihan kehityskelpoinen, Lasse Karhu vitsailee.Tansseissa syttynyt ihastus syveni, ja vuonna 1967 juhlittiin nuoren parin häitä.

Yli puoli vuosisataa aviossa ollut pariskunta selailee olohuoneensa pöydän ääressä Lassen kokoamaa Soihtula-aiheista leikekirjaa, jossa lehtiartikkeleita entisestä työväentalosta on kymmeniä sivuja.

Soihtula on herättänyt paljon tunteita raumalaisissa ja niin se tekee edelleenkin, vaikka talon purkamisesta on kulunut jo 23 vuotta. Raumalaisen Facebook-sivullekin kerääntyi lyhyessä ajassa kymmenittäin Soihtula-muistoja, jotka osoittavat, että vuonna 1907 valmistunut talo on ollut hyvin monipuolisessa käytössä.

– Isäni pyöritti siellä bingoa 1960-luvulta vuoteen 1975, Kaija kertoo.

Bingosta saatu tuotto oli tärkeä tulonlähde työväenyhdistykselle, sillä niillä rahoilla muun muassa maksettiin talon vuoden 1967 suurremontin velat.

Lasse Karhu puolestaan toimi useissa Soihtulan tilaisuuksissa juontajana, sillä hän kuului työväenyhdistyksen johtokuntaan.

– Meillä oli usein talkoita. Soihtulassa pidettiin esimerkiksi aina kaikki SDP:n vaalitalkoot. Lisäksi talossa järjestettiin paljon poliittisia puhetilaisuuksia. Teatteritoiminnan lisäksi Soihtulan vakiokäyttäjiin kuului Rauman Työväen Mieslaulajat ja RTU.

Soihtulan kohtalo oli esillä ensimmäisen kerran jo vuonna 1979, jolloin esiteltiin uutta kaavaa. Siinä Soihtulan tontin muoto muuttui pitemmäksi ja kapeammaksi ja rakennuksen molemmin puolin kulki vilkas katu.

Kaavan toteutuminen merkitsi tontin hyödyntämisen huononemista.

Vähitellen työväenyhdistyksen johtokunta alkoi taipua Soihtulan myymisen kannalle, sillä talon ylläpitokustannukset olivat kohonneet pilviin, ja koko talo olisi taas vaatinut isoja remontteja. Tappiota talo tuotti vuositasolla noin 10 000 markkaa.

– Yhdistys vaihtoi kaupungin kanssa Soihtulan tontin parempaan tonttiin, jonka se taas myi rakennusliikkeelle. Nythän sille paikalle, eli Ajurinkadun varteen, ollaan rakentamassa toista kerrostaloa, Lasse Karhu huomauttaa.

Luoteisväylää ryhdyttiin rakentamaan Raumalle 1980-luvun puolivälissä. Uusi tie vedettiin käytännössä Soihtulan takapihan yli.

– Muistan, että heti, kun astuttiin ovesta ulos, edessä oli Luoteisväylä, Kaija Karhu toteaa.

1980-luvun loppu ja 1990-luvun alku oli Soihtulan osalta valitusten aikaa, sillä moni taho vastusti kiivaasti perinteikkään työväentalon purkamista.

– Saimme aiheen tiimoilta paljon puhelinsoittoja, ja meitä häiriköitiin monella tapaa. Rauman Asukasyhdistys valitti purkamispäätöksestä. Meille sanottiin, että ”tätä te saatte vielä katua”.

Aika oli valitettavasti kuitenkin jo ajanut vanhan rakennuksen ohi, eikä se saanut Asukasyhdistyksen toivomuksista huolimatta suojellun rakennuksen statustakaan.

Niinpä keväällä 1997 alkoivat rakennuksen purkutyöt.

– Soihtulasta on jäänyt paljon hienoja, suorastaan upeita muistoja: suositut tanssit ja hyvät orkesterit, kuorotoiminta, illanvietot ja iltamat, polittiset tilaisuudet ja monet talkoot. Se oli monen tapahtuman talo ja se yhdisti monia ihmisiä, Lasse Karhu summaa.

Westmedia tallensi Soihtulan purkutöitä keväällä 1997. YouTube-videolla tietokirjalija Tapio Niemi kertoo Soihtulan vaiheista. 

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut