Remonttia riittää niin asuinalueilla kuin keskustassakin – näiden katujen kimpussa Raumalla tänä vuonna urakoidaan

Katu- ja vesihuoltourakoita tehdään Raumalla useissa eri kohteissa.

Työt jatkuvat Syvärauman länsiosassa, jossa peruskunnostetaan katuverkkoa. Kuva on Purjehtijankadun ja Merikadun risteyksestä. Liikennejärjestelyt muuttuvat työmaan edetessä.

Tänäkin vuonna kevät ja kesä tuovat tullessaan monenlaisia katutyömaita Raumalla. Jo pääsiäisen alla käynnistyi jälleen yksi mittava urakka Syväraumassa, jonka länsiosassa jatketaan katujen peruskunnostusta.

Kokonaisuudessaan alueellinen peruskunnostusurakka alkoi jo kesällä 2019. Nyt alkaneen urakan on määrä valmistua kevääseen 2023 mennessä. Senkin jälkeen tehtävää Syväraumaan vielä jää, sanoo rakennuttajainsinööri Leena Ruusu-Viitanen Rauman kaupungilta.

– Asukkailla on kyllä riittänyt ymmärrystä, ja edellisetkin urakat sujuivat hyvin. Urakoitsija on tiedottanut asukkaita todella hyvin ja käynyt juttelemassa, että kenen portin pielessä milloinkin ollaan, Ruusu-Viitanen kuvailee.

Syvärauman itäosissa taas peruskorjataan vesi- ja viemäriverkostoa kaupungin omana työnä.

Missä muualla Raumalla sitten rakennetaan tai kunnostetaan katuja?

Uotilan ja Kourujärven kaupunginosat yhdistävän upouuden Nikulanväylän on tarkoitus valmistua kesäkuussa.

– Vesihuoltotyöt siellä on tehty ja valaistustolpat asennettu. Seuraavaksi ruvetaan tekemään kantavaa kerrosta ja asfaltointia. Talvi oli tosin niin raju, että tierakenteet ovat vielä jäässä, joten vähän sen mukaan täytyy tilannetta katsoa, Ruusu-Viitanen sanoo.

Kokonaan uutta katua rakennetaan myös Isometsän–Susivuoren teollisuusalueelle.

– Teodoliittitielle rakennetaan jatkoa, ja kokonaan uutena rakennetaan Statiivitietä. Tästäkin tiedotetaan myöhemmin lisää.

Myös kaupungin keskustassa on alkamassa huomattava katu-ja vesihuoltourakka, kun Karin kampusta ympäröivät kadut kunnostetaan. Urakka on alkamassa valmistelevilla töillä näillä näkymin jo ensi viikolla.

– Aittakarinkadulta lähdetään vesihuoltotöillä liikkeelle kiertoliittymästä Alfredinkadun risteystä kohti, sitten tehdään Alfredinkatu välillä Sahankatu–Aittakarinkatu, ja viimeisenä Sahankadun puoleinen reuna kampuksesta. Tällä tavoin siis "kierretään" kampus pala palalta, Ruusu-Viitanen kertoo.

Rakentamisen työjärjestys tarkentuu vielä myöhemmin.

Karin kampusta ympäröivien katujen remontin on tarkoitus valmistua lokakuun lopussa 2023. Kyse on varsin näkyvästä urakasta keskellä kaupungin keskustaa.

– Vaikka Aittakarinkadullakin touhutaan, niin siihen pyritään, että liikenne pääsee kulkemaan koko ajan. Kyseessä on pääväylä, joten kokonaan sitä ei lähdetä sulkemaan.

Kaupunki lupailee tiedotetta aiheesta vielä tämän viikon puolella.

Isojen hankkeiden lisäksi kaupungin katutoimi kunnostaa ja päällystää omana työnään katuja eri puolilla kaupunkia.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut