Rippikoulut järjestetään Raumalla päiväleireinä

Seurakunnan leirikeskuksissa ei tänä kesänä yövytä, mutta leiritunnelmaa on silti luvassa.

Rauman seurakunta järjestää tämän kesän rippikoulut erityisjärjestelyin eli päiväleireinä. Leirikeskuksiin ei siis jäädä yöpymään, vaan sekä nuoret että henkilöstö yöpyvät kotonaan.

Leireillä, kuten muussakin seurakunnan toiminnassa, noudatetaan viranomaisten ohjeita tilaisuuksien turvallisesta järjestämisestä.

Seurakunnan käytössä olevien leirikeskusten majoitustilat ovat kooltaan rajalliset, ja leirillä majoitutaan usean hengen huoneissa. Tämän vuoksi leireillä ei tänä kesänä yövytä.

– Olemme iloisia siitä, että saamme rippikoulut päiväleireinä järjestymään. Huolehdimme siitä, että leirit ovat turvallisia ja niistä jää kiva leirikokemus. Vaikkei leireillä yövytäkään, leiritunnelmaa on silti luvassa, lupaa rippikouluista vastaava kappalainen Valtteri Virta.

Rippikoulut pidetään heinäkuussa ja elokuussa leiritoimintaan parhaiten soveltuvissa seurakunnan toimipisteissä: Meriristin leirikeskuksessa ja Narvijärven kesäkodilla. Lisäksi leiripäiviä järjestetään Petäjäksessä seurakunnan kesäkodilla, Unajan seurakuntakodilla ja Vanhassa Raumassa.

– Karvatissa ei tänä kesänä tulla järjestämään rippileirejä, koska Karvatin saaren sauna- ja ruokailutilat eivät täytä turvallisuuskriteerejä ja siellä ei ole mahdollisuutta pitää tarvittavia turvaetäisyyksiä, Virta kertoo.

Meriristin leirikeskuksessa ja Narvin kesäkodilla on mahdollisuus leireillä täysipainoisesti – tilat ovat isot ja leireillä päästään myös saunaan ja uimaan.

Tänä kesänä rippikouluun osallistuu 300 raumalaisnuorta. Päiväleiririppikouluja on Raumalla kolmetoista. Aiemmin keväällä järjestettin jääurheilurippileiri.

Leirillä on 20–25 rippikoululaista, isosia on leirillä noin viisi ja seurakunnan työntekijöitä kolme. Kesän aikana järjestetään myös yksi perinteinen päivärippikoulu.

Rippikoulussa nuori etsii vastauksia oman elämänsä kysymyksiin.

– Yhdessä muiden rippikoululaisten, isosten ja seurakunnan työntekijöiden kanssa pohditaan monia nuoren kehitysvaiheeseen liittyviä kysymyksiä, jotka liittyvät muun muassa elämänarvoihin, Jumalaan, ihmissuhteisiin, seksuaalisuuteen, perheeseen, ympäristökysymyksiin, vastuuseen ja oikeudenmukaisuuteen, Virta selvittää.

Rauman seurakunta on ilmoittanut kaikille rippikoululaisille ja heidän perheilleen nuoren konfirmaation uuden ajankohdan. Konfirmaatiot tullaan järjestämään syyskuun ja lokakuun aikana.

Seurakunta järjestää myös syyskuussa viikonlopun mittaisen jatkoriparileirin, joka on tarkoitettu kesällä riparin käyneille. Se toteutaan 25.–27.syyskuuta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut